Kiekkoa, kulttuuria ja kielikavereita

Olen maininnut turhautumisen jo aiemmin. Järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä arvostava suomalainen saisi pahoittaa mieltään yhtenään, jos provosoituisi kaikista mahdollisista valittamisen aiheista. Esimerkiksi se, etten maanantaiaamuna tiedä viikon lukujärjestystä, on ikävää. Myös se on ikävää, että kysyessäni lukujärjestyksestä näistä asioista vastaava henkilö kertoo lähettäneensä viestin kaikille. En kuitenkaan onnistu löytämään viestiä omista sähköpostisovelluksistani. Täällä ei ole yleisessä käytössä Noppaa, Moodlea, WebOodia eikä yliopiston sähköpostia, joista voisi nimen perusteella löytää kaikkien tiedeyhteisön jäsenten sähköpostiosoitteet.  Jokaisella kurssilla tiedotus hoidetaan omia kanaviaan pitkin. Usein tiedotus on suullista, eli on hyvä olla paikalla jokaisella luennolla.

Niin. Juuri tällä kirjoitushetkellä on meneillään vierailevan professorin luento ydin- ja lämpötekniikan osastolla (puheessa ”nuclear building” eli vapaasti suomennettuna ydin- tai atomirakennus). Liityn joukkoon tauolla, jonka oletan sijoittuvan neljän tunnin luentopaketin puoleen väliin. Tuosta rakennuksen lempinimestä sen verran, että sen ympäristössä on jonkinlaisia rakennelmia, joiden oletan liittyvän suurjännitetekniikkaan. Ne on jätetty aika härskisti oman onnensa nojaan ja ovat rappioromanttisesti tarkasteltuna omalla tavallaan kauniita.

En tiedä, mitä tuolla laitteella on tehty, mutta komea se on!

Arkipäivän pienistä haasteista huolimatta täällä on ollut aika siistiä. Ensimmäisen nopat (opintopisteet) on jo hankittu kurssilta Renewable Energy: Resources and Technologies (Uusiutuva energia: resurssit ja teknologiat). Mikä erinomainen kurssi! Kurssin pääsisältönä olivat aurinkosähköjärjestelmät, hajautettu sähköntuotanto sekä energiainvestointien taloudellinen tarkastelu. Saimme vapaamuotoisen harjoitustyön, jossa meidän piti luoda aurinkopaneelijärjestelmä valitsemaamme paikkaan. Määritimme järjestelmän koon, paneelien suunnan, valitsimme paneelit ja taajuusmuuttajat ja teimme investointilaskelmat valitsemillamme parametreilla.

Kurssin aikana alkeellisen talouslaskennan riippuvuudet konkretisoituivat paremmin kuin kahdella käymälläni LUT:n energiatalouteen liittyvällä kurssilla tähän mennessä. Mielestäni LUT:n opetuksessa vallalla oleva tapa tehdä talouslaskelmia kynän, paperin ja piirtoheittimen kanssa vielä kolmannen vuoden kurssilla on jopa huvittava. Samat jutut voisi tehdä Excelillä (jolla ne ilmeisesti teollisuudessakin tehdään) ja havaita laskentakoron tai polttoaineen hinnan muutosten vaikutuksen investoinnin takaisinmaksuaikaan muutamassa sekunnissa. Olen antanut asiasta palautetta hyvin toimivan kurssipalautejärjestelmämme kautta ja ostanut täten itselleni oikeuden valittaa asiasta julkisesti.

Reilu viikko sitten perjantaina kysyin toveri Andreilta, olisiko hänellä suunnitelmia seuraavalle lauantaille. Antsa kertoi olevansa menossa jääkiekko-otteluun, jossa Armeijan Urheilukerhon (спортивный клуб армий СКА, sportivnyi klub armij SKA) farmijoukkue SKA Neva (СКА Нева) kohtasi Angarskin Ermakin. Angarsk sijaitsee 5648 kilometriä tietä pitkin Pietarista itään eli on siis noin puolessa välissä suurta Venäjän maata. Idän tietäjät ottivat takkiin ja kotimatkalla oli varmaan aikaa miettiä seuraavan pelin kuvioita. Peli oli sellaista, että mieleni teki mennä itse näyttämään, vaikka eihän siitä olisi mitään tullut, kun en ole tottunut nykyaikaisiin komposiittimailoihin. SKA Nevassa pelaa muuan Mihail Tihonov, jonka mahdollista sukulaisuussuhdetta Chicago Blackhawksissa pelaavaan Viktor Tihonoviin yritin tuloksetta selvittää.

SKA Neva isännöi ottelua Angarskin Ermakia vastaan. Kotijoukkue onnistui sutimaan yhden maalin ja se riitti voittoon.

Pelin jälkeen suomlais-venäläis-belgialainen seurueemme meni jäähallin lähellä olevaan kahvilaan nauttimaan jotakin lämmintä. Varsinainen nälkä ei ollut, mutta tilasin borsch-keiton, kasvispiirakan, lakkapiirakan ja teetä. Koko lysti maksoi noin 3,70 € ja ruoka oli oikein hyvää.

Elämässä tulee eteen välillä mielenkiintoisia mahdollisuuksia: osa niistä on merkittäviä, useimmat vähemmän. Venäjän kurssin opettaja lähetti meille sähköpostia, jossa kerrottiin mahdollisuudesta päästä katsomaan oopperaa ja balettia. Mariinskij teatteriin. Ilmaiseksi. Olen pitkään halunnut nähdä kyseisen jo 233. kautta pyörittävän kulttuurikompleksin, joten osallistumisesta ei ollut kahta sanaa. Emme oikein tienneet tilaisuudesta mitään, mutta saadessamme sisäänpääsyyn oikeuttavat kutsut meille ilmeni kyseessä olevan Euraasian naisfoorumin konferenssin päätöskonsertti. Ei siinä mitään, hyvän asian puolesta varmasti oltiin liikkeellä.

Mariinskij teatterin kakkossali on valmistunut 2013 ja täten puitteet olivat komeat. Osa juhlaväestä näytti siltä, että olivat maksaneet lipuistaan ihan rahaakin. Ehkä paikat eivät olisi täyttyneet markkinatalouden periaatteilla, mikä olisi tietenkin noloa tapahtuman järjestäjille, ja lippuja alettiin jakaa köyhille länsimaisille opiskelijoille. Meidät päästettiin istumaan ylimmälle hattuhyllylle. Ihmettelimme, mihin voimme istua, koska joitakin ansaitsemattomasta rakkaudesta nauttivia tultiin häätämään paikkalippuja heilutellen. Noh, paikat löytyivät ja tilaisuus alkoi jonkun tädin pitämällä puheella, joka käännettiin ymmärrettäväksi englannin kieleksi. Täti oli kai joku isompi päällikkö tässä Euraasian naisfoorumissa.

Puitteet ovat kunnossa. Orkesterin soittoa kannattaa kuulemma aina kuvailla epävireiseksi. Jos kriitikko sattuisi haukkumaan esityksen, olisi minulle noloa, jos olisin aiemmin ylistänyt soitantaa. Koska en tiedä kritiikistä, totean orkesterin soittaneen hivenen epävireisesti.

Varsinainen konsertti oli ainakin minulle hyvin vaikuttava. Kuten olette jo toiset iloksenne ja toiset suruksenne havainneet, olen viime aikoina viehättynyt klassisesta musiikista ja laulusta. Se ei ole vakavaa ja menee mahdollisesti pian ohi. Mutta annetaan nyt tässä blogissa kulturelli kuva. Konsertissa esitettiin oopperataiteen tunnettuja kappaleita, joita on helppo löytää esimerkiksi Spotifyssa ja Youtubessa kuuluisen oopperalaulajien nimiä hakemalla. Tunnettua on, että esimerkiksi Nokialla ja Lappeenrannassa mahdollisuus kyseisten kappaleiden kuunteluun yhdessä tilaisuudessa ammattilaisten paikan päällä esittämänä on vähäinen. Vaikkei minulla olekaan asiantuntemusta arvioida esityksiä ja taiteilijoiden suorituksia, olin hyvin yllättynyt esityksen tasosta, koska ilmaiskonsertti voisi pitää sisällään ihan mitä vain. Toisaalta, ei kai kyseiseen paikkaan ketään viime vuosikymmenen Idols-finalisteja päästetä. Tunsin olevani etuoikeutettu, niin lapselliselta kuin se kuulostaakin. Tällaista ei vain tapahtuisi Suomessa.

Konserttia seurasi väliaika, jonka aikana väki ei yllätyksekseni kirmannut ryystämään konjakkia ja punaviiniä. En edes tiedä, oliko konjakkia tarjolla. Ensi kerralla täytyy ottaa taskumatti mukaan. Väliajan jälkeen seurasi yksinäytöksinen balettiesitys, joka pohjautui Carmen-oopperaan. Tuttuja veisuja oli siis jälleen tarjolla, joskin ilman laulusuorituksia. Kaikeksi onnekseni olin aiemmin lukenut oopperan juonen Wikipediasta ihan vain huvikseni, joten olin ihan messissä tässä traagisesti päättyvässä kolmiodraamassa.

Tätä visuaalisten esitysten superviikkoa seurasi tilaisuus, jota olin kovin odottanut: KHL-ottelu Pietarin SKA vastaan Helsingin Jokerit. Vielä hallille mennessäni en ollut varma, kumpaa kannatan. Jokereihin ja Helsinkiin minulla ei ole eritystä suhdetta ja Pietari on tällä hetkellä kotikaupunkini. Mutta kun Ilja Kovaltshuk, tuo venäläiskiekkoilijoista kaikkein mul… ärsyttävin luisteli kentälle kotiyleisön kannustamana ja viereeni istui noin 130-kiloinen venäläisköriläs, oli valintani selvä. Tänään oltaisiin Suomen puolella. Yllätyksekseni kuulimme ennen Venäjän kansallislaulua Maamme-laulun, jonka hoilasin parhaan kykyni mukaan mieluummin kuin hyvin. Muut seurueen suomalaiset olivat onneksi mukana antamassa lähitulitukea. Laulun lopuksi vieressäni istuvat venäläiset hymyilivät ja kohottivat peukalonsa ilmaan. Ehkä he eivät halunneetkaan listiä minua.

Ottelu alkoi. Jokerit aloitti vahvasti, mutta niin siinä vain kävi, että maalivahti hörppäsi pari helppoa ja me hävittiin. Itse ilkimys iski yhden maalin, mutta onneksi se ei ollut hieno. Kun häviö toisen erän jälkeen oli jo varma, keskityin suomalais-venäläisten suhteiden ylläpitoon juttelemalla mukavia vieressä istuvien, muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttineiden herrojen kanssa. Vieressäni istuva herra oli kovasti innostunut maalien edestä jäähilettä kolaavista tytöistä, mutta kun näytin puhelimestani puolisoni kuvaa ja kerroin meidän olleen yhdessä viisi ja asuneen yhdessä kolme vuotta, hän näytti peukkua hyväksyvästi eikä sen jälkeen enää naiskauneudesta puhuttu. Keskusteluista näiden tavallisten venäläisten kanssa jäi sama jälkimaku kuin ensimmäisessä varsinaisessa blogikirjoituksessa esitetystä rekkakuskin tapaamisesta: monet arvostavat kieltään tuntevia (huom. ei edes osaavia saati hallitsevia) ulkomaalaisia ja jutustelevat iloisesti.  

SKA rakentelee hyökkäystä.

Jotkut Pietarin valtiollisen polyteknillisen yliopiston opiskelijat opiskelevat suomea. Ei siinäkään mitään, kukin opiskelee sitä, mikä kiinnostaa. Meihin suomalaisiin otettiin pian Pietariin saapumisemme jälkeen yhteyttä face-to-face –kurssin tiimoilta. Kurssin tarkoituksena on tavata venäläistä suomen kielen opiskelijaa kerran tai kaksi viikossa ja harjaannuttaa suomen ja venäjän kielen taitoja puhumalla. Meille järjestettiin infotilaisuus, jonne tavoistani poiketen saavuin myöhässä, koska venäjän tunti oli venynyt pitkäksi. Tilanne oli huvittava: toisella puolella pöytää istui venäläisiä suomea opiskelevia tyttöjä ja toisella puolella suomalaisia, joista kaikki olivat sillä hetkellä miehiä. Puhetta johtivat kaksi venäläistä tätiä. Heidän suomen kieli oli kieliopillisesti oikeaa, mutta niin muodollista, että olisi helppo uskoa, jos he eivät ole juuri koskaan käyttäneet suomea arkipäiväisessä elämässä. Tädit puhuivat parien löytämisestä ja kertoivat, että ”aiemmin parit ovat syntyneet luonnollisesti” ja kyselivät, ”onko nyt syttynyt jotakin”. Katselin suomalaistovereitani, jotka näyttivät niin vaivautuneilta, että sain vaivoin pidettyä nauruni kurissa. Ilmeisesti luonnollinen parinmuodostus ei nyt ottanut tulta alleen ja parinvalintaa jouduttiin lykkäämään.

Meille lähetettiin face-to-face –kurssiin liittyen sähköpostissa kupongit, joihin piti listata mielenkiinnon kohteita ja tapaamisille sopivia ajankohtia. Kirjoitin lappuun, että haluaisin parikseni mieluiten mieshenkilön niin kiehtova venäläisen naisen sielu kuin onkin. Onneksi toiveeni kävi toteen ja sain parikseni nuorempana Posiolla asuneen noin itseni ikäisen venäläismiehen. Hän on jo työelämässä ja kielitaidon kehittäminenkin liittyy työelämän vaatimuksiin. Tapasimme eilen ensimmäisen kerran trendikkäästi keskustan kahvilassa. Kaverini tilasi espresson ja minä yritin laittaa paremmaksi lattella. Ainakin litrahinta on halvempi. En ole juuri erikoissumppeja harrastanut, mutta kerran täällä vain eletään. Kahvini maksoi noin kolme euroa, mikä oli mielestäni aika paljon, mutta maistui oikein hyvältä. Parini puhuu niin hyvää suomea, että hänen kanssaan voi keskustella varsin mukavasti arkielämän ulkopuolisistakin aiheista. Hän halusi aloittaa suomella, mikä sopi minulle. Tuntemattomien venäläisten kanssa puhuminen venäjäksi tuntuu vielä hankalalta. Kiertelimme kaupungilla ja ihastelimme kaikenlaista. Ilokseni tulemme hyvin juttuun.

Pohjolan Venetsia

Tämän viikon ohjelmassa on Power Machines –kurssin (vapaa suomennos ”Tehovehkeet”) luentoja, energia-alan opiskelijoiden kerhon tervetulotilaisuus (ollaanhan täällä jo kuukausi oltu) ja mahdollisesti perjantaina yliopistolla järjestettävä konsertti. Yliopistolla järjestetään säännöllisesti konsertteja, joihin opiskelijat pääsevät ilmaiseksi. Täytyy käydä kuuntelemassa.

Koska minut tunnetaan joissakin piireissä Nokian Pavarottina ja Pavarottin repertuaarista löytyi viime keskiviikkonakin esitetty kappale, saadaan taas rakennettua aasin kantava silta. Hauskaa tämä pingviiniteatteri kaikessa vakavuudessaan.