Kiekkoa, kulttuuria ja kielikavereita

Olen maininnut turhautumisen jo aiemmin. Järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä arvostava suomalainen saisi pahoittaa mieltään yhtenään, jos provosoituisi kaikista mahdollisista valittamisen aiheista. Esimerkiksi se, etten maanantaiaamuna tiedä viikon lukujärjestystä, on ikävää. Myös se on ikävää, että kysyessäni lukujärjestyksestä näistä asioista vastaava henkilö kertoo lähettäneensä viestin kaikille. En kuitenkaan onnistu löytämään viestiä omista sähköpostisovelluksistani. Täällä ei ole yleisessä käytössä Noppaa, Moodlea, WebOodia eikä yliopiston sähköpostia, joista voisi nimen perusteella löytää kaikkien tiedeyhteisön jäsenten sähköpostiosoitteet.  Jokaisella kurssilla tiedotus hoidetaan omia kanaviaan pitkin. Usein tiedotus on suullista, eli on hyvä olla paikalla jokaisella luennolla.

Niin. Juuri tällä kirjoitushetkellä on meneillään vierailevan professorin luento ydin- ja lämpötekniikan osastolla (puheessa ”nuclear building” eli vapaasti suomennettuna ydin- tai atomirakennus). Liityn joukkoon tauolla, jonka oletan sijoittuvan neljän tunnin luentopaketin puoleen väliin. Tuosta rakennuksen lempinimestä sen verran, että sen ympäristössä on jonkinlaisia rakennelmia, joiden oletan liittyvän suurjännitetekniikkaan. Ne on jätetty aika härskisti oman onnensa nojaan ja ovat rappioromanttisesti tarkasteltuna omalla tavallaan kauniita.

En tiedä, mitä tuolla laitteella on tehty, mutta komea se on!

Arkipäivän pienistä haasteista huolimatta täällä on ollut aika siistiä. Ensimmäisen nopat (opintopisteet) on jo hankittu kurssilta Renewable Energy: Resources and Technologies (Uusiutuva energia: resurssit ja teknologiat). Mikä erinomainen kurssi! Kurssin pääsisältönä olivat aurinkosähköjärjestelmät, hajautettu sähköntuotanto sekä energiainvestointien taloudellinen tarkastelu. Saimme vapaamuotoisen harjoitustyön, jossa meidän piti luoda aurinkopaneelijärjestelmä valitsemaamme paikkaan. Määritimme järjestelmän koon, paneelien suunnan, valitsimme paneelit ja taajuusmuuttajat ja teimme investointilaskelmat valitsemillamme parametreilla.

Kurssin aikana alkeellisen talouslaskennan riippuvuudet konkretisoituivat paremmin kuin kahdella käymälläni LUT:n energiatalouteen liittyvällä kurssilla tähän mennessä. Mielestäni LUT:n opetuksessa vallalla oleva tapa tehdä talouslaskelmia kynän, paperin ja piirtoheittimen kanssa vielä kolmannen vuoden kurssilla on jopa huvittava. Samat jutut voisi tehdä Excelillä (jolla ne ilmeisesti teollisuudessakin tehdään) ja havaita laskentakoron tai polttoaineen hinnan muutosten vaikutuksen investoinnin takaisinmaksuaikaan muutamassa sekunnissa. Olen antanut asiasta palautetta hyvin toimivan kurssipalautejärjestelmämme kautta ja ostanut täten itselleni oikeuden valittaa asiasta julkisesti.

Reilu viikko sitten perjantaina kysyin toveri Andreilta, olisiko hänellä suunnitelmia seuraavalle lauantaille. Antsa kertoi olevansa menossa jääkiekko-otteluun, jossa Armeijan Urheilukerhon (спортивный клуб армий СКА, sportivnyi klub armij SKA) farmijoukkue SKA Neva (СКА Нева) kohtasi Angarskin Ermakin. Angarsk sijaitsee 5648 kilometriä tietä pitkin Pietarista itään eli on siis noin puolessa välissä suurta Venäjän maata. Idän tietäjät ottivat takkiin ja kotimatkalla oli varmaan aikaa miettiä seuraavan pelin kuvioita. Peli oli sellaista, että mieleni teki mennä itse näyttämään, vaikka eihän siitä olisi mitään tullut, kun en ole tottunut nykyaikaisiin komposiittimailoihin. SKA Nevassa pelaa muuan Mihail Tihonov, jonka mahdollista sukulaisuussuhdetta Chicago Blackhawksissa pelaavaan Viktor Tihonoviin yritin tuloksetta selvittää.

SKA Neva isännöi ottelua Angarskin Ermakia vastaan. Kotijoukkue onnistui sutimaan yhden maalin ja se riitti voittoon.

Pelin jälkeen suomlais-venäläis-belgialainen seurueemme meni jäähallin lähellä olevaan kahvilaan nauttimaan jotakin lämmintä. Varsinainen nälkä ei ollut, mutta tilasin borsch-keiton, kasvispiirakan, lakkapiirakan ja teetä. Koko lysti maksoi noin 3,70 € ja ruoka oli oikein hyvää.

Elämässä tulee eteen välillä mielenkiintoisia mahdollisuuksia: osa niistä on merkittäviä, useimmat vähemmän. Venäjän kurssin opettaja lähetti meille sähköpostia, jossa kerrottiin mahdollisuudesta päästä katsomaan oopperaa ja balettia. Mariinskij teatteriin. Ilmaiseksi. Olen pitkään halunnut nähdä kyseisen jo 233. kautta pyörittävän kulttuurikompleksin, joten osallistumisesta ei ollut kahta sanaa. Emme oikein tienneet tilaisuudesta mitään, mutta saadessamme sisäänpääsyyn oikeuttavat kutsut meille ilmeni kyseessä olevan Euraasian naisfoorumin konferenssin päätöskonsertti. Ei siinä mitään, hyvän asian puolesta varmasti oltiin liikkeellä.

Mariinskij teatterin kakkossali on valmistunut 2013 ja täten puitteet olivat komeat. Osa juhlaväestä näytti siltä, että olivat maksaneet lipuistaan ihan rahaakin. Ehkä paikat eivät olisi täyttyneet markkinatalouden periaatteilla, mikä olisi tietenkin noloa tapahtuman järjestäjille, ja lippuja alettiin jakaa köyhille länsimaisille opiskelijoille. Meidät päästettiin istumaan ylimmälle hattuhyllylle. Ihmettelimme, mihin voimme istua, koska joitakin ansaitsemattomasta rakkaudesta nauttivia tultiin häätämään paikkalippuja heilutellen. Noh, paikat löytyivät ja tilaisuus alkoi jonkun tädin pitämällä puheella, joka käännettiin ymmärrettäväksi englannin kieleksi. Täti oli kai joku isompi päällikkö tässä Euraasian naisfoorumissa.

Puitteet ovat kunnossa. Orkesterin soittoa kannattaa kuulemma aina kuvailla epävireiseksi. Jos kriitikko sattuisi haukkumaan esityksen, olisi minulle noloa, jos olisin aiemmin ylistänyt soitantaa. Koska en tiedä kritiikistä, totean orkesterin soittaneen hivenen epävireisesti.

Varsinainen konsertti oli ainakin minulle hyvin vaikuttava. Kuten olette jo toiset iloksenne ja toiset suruksenne havainneet, olen viime aikoina viehättynyt klassisesta musiikista ja laulusta. Se ei ole vakavaa ja menee mahdollisesti pian ohi. Mutta annetaan nyt tässä blogissa kulturelli kuva. Konsertissa esitettiin oopperataiteen tunnettuja kappaleita, joita on helppo löytää esimerkiksi Spotifyssa ja Youtubessa kuuluisen oopperalaulajien nimiä hakemalla. Tunnettua on, että esimerkiksi Nokialla ja Lappeenrannassa mahdollisuus kyseisten kappaleiden kuunteluun yhdessä tilaisuudessa ammattilaisten paikan päällä esittämänä on vähäinen. Vaikkei minulla olekaan asiantuntemusta arvioida esityksiä ja taiteilijoiden suorituksia, olin hyvin yllättynyt esityksen tasosta, koska ilmaiskonsertti voisi pitää sisällään ihan mitä vain. Toisaalta, ei kai kyseiseen paikkaan ketään viime vuosikymmenen Idols-finalisteja päästetä. Tunsin olevani etuoikeutettu, niin lapselliselta kuin se kuulostaakin. Tällaista ei vain tapahtuisi Suomessa.

Konserttia seurasi väliaika, jonka aikana väki ei yllätyksekseni kirmannut ryystämään konjakkia ja punaviiniä. En edes tiedä, oliko konjakkia tarjolla. Ensi kerralla täytyy ottaa taskumatti mukaan. Väliajan jälkeen seurasi yksinäytöksinen balettiesitys, joka pohjautui Carmen-oopperaan. Tuttuja veisuja oli siis jälleen tarjolla, joskin ilman laulusuorituksia. Kaikeksi onnekseni olin aiemmin lukenut oopperan juonen Wikipediasta ihan vain huvikseni, joten olin ihan messissä tässä traagisesti päättyvässä kolmiodraamassa.

Tätä visuaalisten esitysten superviikkoa seurasi tilaisuus, jota olin kovin odottanut: KHL-ottelu Pietarin SKA vastaan Helsingin Jokerit. Vielä hallille mennessäni en ollut varma, kumpaa kannatan. Jokereihin ja Helsinkiin minulla ei ole eritystä suhdetta ja Pietari on tällä hetkellä kotikaupunkini. Mutta kun Ilja Kovaltshuk, tuo venäläiskiekkoilijoista kaikkein mul… ärsyttävin luisteli kentälle kotiyleisön kannustamana ja viereeni istui noin 130-kiloinen venäläisköriläs, oli valintani selvä. Tänään oltaisiin Suomen puolella. Yllätyksekseni kuulimme ennen Venäjän kansallislaulua Maamme-laulun, jonka hoilasin parhaan kykyni mukaan mieluummin kuin hyvin. Muut seurueen suomalaiset olivat onneksi mukana antamassa lähitulitukea. Laulun lopuksi vieressäni istuvat venäläiset hymyilivät ja kohottivat peukalonsa ilmaan. Ehkä he eivät halunneetkaan listiä minua.

Ottelu alkoi. Jokerit aloitti vahvasti, mutta niin siinä vain kävi, että maalivahti hörppäsi pari helppoa ja me hävittiin. Itse ilkimys iski yhden maalin, mutta onneksi se ei ollut hieno. Kun häviö toisen erän jälkeen oli jo varma, keskityin suomalais-venäläisten suhteiden ylläpitoon juttelemalla mukavia vieressä istuvien, muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttineiden herrojen kanssa. Vieressäni istuva herra oli kovasti innostunut maalien edestä jäähilettä kolaavista tytöistä, mutta kun näytin puhelimestani puolisoni kuvaa ja kerroin meidän olleen yhdessä viisi ja asuneen yhdessä kolme vuotta, hän näytti peukkua hyväksyvästi eikä sen jälkeen enää naiskauneudesta puhuttu. Keskusteluista näiden tavallisten venäläisten kanssa jäi sama jälkimaku kuin ensimmäisessä varsinaisessa blogikirjoituksessa esitetystä rekkakuskin tapaamisesta: monet arvostavat kieltään tuntevia (huom. ei edes osaavia saati hallitsevia) ulkomaalaisia ja jutustelevat iloisesti.  

SKA rakentelee hyökkäystä.

Jotkut Pietarin valtiollisen polyteknillisen yliopiston opiskelijat opiskelevat suomea. Ei siinäkään mitään, kukin opiskelee sitä, mikä kiinnostaa. Meihin suomalaisiin otettiin pian Pietariin saapumisemme jälkeen yhteyttä face-to-face –kurssin tiimoilta. Kurssin tarkoituksena on tavata venäläistä suomen kielen opiskelijaa kerran tai kaksi viikossa ja harjaannuttaa suomen ja venäjän kielen taitoja puhumalla. Meille järjestettiin infotilaisuus, jonne tavoistani poiketen saavuin myöhässä, koska venäjän tunti oli venynyt pitkäksi. Tilanne oli huvittava: toisella puolella pöytää istui venäläisiä suomea opiskelevia tyttöjä ja toisella puolella suomalaisia, joista kaikki olivat sillä hetkellä miehiä. Puhetta johtivat kaksi venäläistä tätiä. Heidän suomen kieli oli kieliopillisesti oikeaa, mutta niin muodollista, että olisi helppo uskoa, jos he eivät ole juuri koskaan käyttäneet suomea arkipäiväisessä elämässä. Tädit puhuivat parien löytämisestä ja kertoivat, että ”aiemmin parit ovat syntyneet luonnollisesti” ja kyselivät, ”onko nyt syttynyt jotakin”. Katselin suomalaistovereitani, jotka näyttivät niin vaivautuneilta, että sain vaivoin pidettyä nauruni kurissa. Ilmeisesti luonnollinen parinmuodostus ei nyt ottanut tulta alleen ja parinvalintaa jouduttiin lykkäämään.

Meille lähetettiin face-to-face –kurssiin liittyen sähköpostissa kupongit, joihin piti listata mielenkiinnon kohteita ja tapaamisille sopivia ajankohtia. Kirjoitin lappuun, että haluaisin parikseni mieluiten mieshenkilön niin kiehtova venäläisen naisen sielu kuin onkin. Onneksi toiveeni kävi toteen ja sain parikseni nuorempana Posiolla asuneen noin itseni ikäisen venäläismiehen. Hän on jo työelämässä ja kielitaidon kehittäminenkin liittyy työelämän vaatimuksiin. Tapasimme eilen ensimmäisen kerran trendikkäästi keskustan kahvilassa. Kaverini tilasi espresson ja minä yritin laittaa paremmaksi lattella. Ainakin litrahinta on halvempi. En ole juuri erikoissumppeja harrastanut, mutta kerran täällä vain eletään. Kahvini maksoi noin kolme euroa, mikä oli mielestäni aika paljon, mutta maistui oikein hyvältä. Parini puhuu niin hyvää suomea, että hänen kanssaan voi keskustella varsin mukavasti arkielämän ulkopuolisistakin aiheista. Hän halusi aloittaa suomella, mikä sopi minulle. Tuntemattomien venäläisten kanssa puhuminen venäjäksi tuntuu vielä hankalalta. Kiertelimme kaupungilla ja ihastelimme kaikenlaista. Ilokseni tulemme hyvin juttuun.

Pohjolan Venetsia

Tämän viikon ohjelmassa on Power Machines –kurssin (vapaa suomennos ”Tehovehkeet”) luentoja, energia-alan opiskelijoiden kerhon tervetulotilaisuus (ollaanhan täällä jo kuukausi oltu) ja mahdollisesti perjantaina yliopistolla järjestettävä konsertti. Yliopistolla järjestetään säännöllisesti konsertteja, joihin opiskelijat pääsevät ilmaiseksi. Täytyy käydä kuuntelemassa.

Koska minut tunnetaan joissakin piireissä Nokian Pavarottina ja Pavarottin repertuaarista löytyi viime keskiviikkonakin esitetty kappale, saadaan taas rakennettua aasin kantava silta. Hauskaa tämä pingviiniteatteri kaikessa vakavuudessaan.

Asumisjärjestelyistä ja jostakin tärkeämmästä

Tässä raportissa tarkastellaan asumisjärjestelyjä Pietarin valtiollisen polyteknillisen yliopiston asuntolassa numero 8. Rajoitan tarkastelun Ulitsa Hlopina 9:n rakennuksen 2 lähimaastoon. Tässä kirjoituksessa ei tarkastella muita mahdollisia asumismuotoja eikä muita asuinrakennuksia. Tarkastelun pääpainopiste on rakennuksen kahdessa alimmassa kerroksessa, joissa vaihto-opiskelijat majoittuvat ja joissa sijaitsevat asuntolan hallinnolliset tilat. Hallinnollisten tilojen yksityiskohtiin, tutkinto-opiskelijoiden kerroksiin tai tyttöjen puolelle ei tässä tarkastelussa kajota. Tarkastelussa lähestytään asumisjärjestelyjä viihteellisesti, mutta päätavoite on tuoda esille asuntolan arki realistisesti.

Rakennuksen yleiskuvaus

Pietari suuren valtiollisen polyteknillisen yliopiston opiskelijoille suunnattu asuntola numero 8 (kuva 1) sijaitsee Ulitsa Hlopina (Hlopinin katu) 9:ssä. Katu on nimetty solialistisen tyän sankarin, radiokemisti Vitali Hlopinin mukaan. Perimätiedon mukaan rakennus on otettu käyttöön huhtikuussa noin 100 vuotta Babushkan syntymän jälkeen. Rakennuksen päävärit ovat vaalean keltainen ja harmaa. Tulevaisuudessa on odotettavissa rakennuksen muuttuminen kellertävästä ruskeaksi sekä entistä harmaammaksi.

Kuva 1.  Pietarin valtiollisen polyteknillisen yliopiston asuntola numero 8.

Asuinkerroksia on kuusi. Alimmassa kerroksessa toimii hostelli, jossa asukkaiden vanhemmat saavat majoittua vieraillessaan Pietarissa. Toisessa kerroksessa majoittuvat vaihto-opiskelijat. Ylemmissä kerroksissa majoittuu tutkinto-opiskelijoita, jotka kirjoittajan käsityksen mukaan ovat kotoisin pääasiassa Venäjältä sekä Kazakstanista. Asuntolan vaihto-opiskelijat ovat pääasiassa Euroopasta. Muualta tulleet vaihto- ja tutkinto-opiskelijat majoitetaan kirjoittajan käsityksen mukaan usein muissa asuntoloissa, joiden kunto vaikuttaa ulkopuolelta silmämääräisesti tarkasteltuna heikommalta. 

Rakennuksen pääasiallisena lämmitysjärjestelmänä toimii vesikiertoinen patterilämmitys (suora kaukolämpö). Primäärienergialähteenä lienee jokin fossiilisista polttoaineista.

Piha-alueet

Piha-alueen suosituin ajanviettopaikka on rakennuksen pääoven lähistöllä sijaitseva penkki sekä rappusten kaiteet (kuva 1). Suosituimmat harrastukset alueella ovat tupakan polttaminen sekä seurustelu. Pihaan on istutettu erinäisiä puskia, joiden pääasiallinen kukinta-aika ei ole syyskuussa. Nurmikko, katukiveykset sekä asvaltti rakennuksen liepeillä ovat hyväkuntoisia. Piha-alueella on roskasäiliö, joka on myös muiden kuin asuntolan väen käytössä. Roskasäiliön ympäristössä on mahdollista nähdä villieläimiä. Yleisimpiä eläinlajeja asuntolarakennuksen ympäristössä ovat varislinnut ja pulut. Karhuja tai susia ei ole toistaiseksi havaittu.

Hallinnolliset tilat

Ensimmäisessä kerroksessa on asuntolan johtajan työhuone. Asuntolan väen liikkumista valvotaan ulko-oven välittömässä läheisyydessä olevalla kulunvalvontapaikalla (kuva 2), jossa kulkua rajoittavana fyysisenä esteenä toimii sähköinen portti. Ovet ovat lukitut ympäri vuorokauden. Ovet ja portti aukeavat sähköisellä kortilla klo 06.00 ja 01.00 välisenä aikana. 01.00 – 06.00 asuntolaan ei ole pääsyä, ellei ole hyvissä väleissä asuntolan korkeinta valtaa käyttävän Babushkan kanssa.

Kuva 2.  Asuntolan kulunvalvontapaikka. Babushka on pois työpisteeltään.

Hostellihuoneet

Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevien hostellihuoneiden varusteluun kuuluu kerrossänky, tavallinen sänky, kolme kirjoituspöytää, vaihteleva määrä kaappeja, jääkaappi, televisio sekä vedenkeitin. Kaksi huonetta jakavat saman suihkuhuoneen sekä käymälän. Suihkuhuoneen varustukseen kuuluvat lattiakaivo, pyyhkeenkuivausteline ja suihkuverho. Ovessa on lukko. Käymälän varustukseen kuuluvat istuin, harja, paperiteline, lavuaari ja peili. Myös käymälän ovessa on lukko. Hostellihuoneen ovea ei kaikissa huoneissa saa suljettua hienostuneesti, vaan sulkemisessa on käytettävä voimakeinoja.

Asuinhuoneet

Asuinhuoneet ovat asuntolan tärkein osa (kuva 3). Yhdellä käytävällä (kuva 4) on kahdeksan kahden asuinhuoneen kommuunia. Huoneiden perusrakenne on keskenään samantyyppinen. Kalustoon kuuluu kerrossänky, sänky, jääkaappi, kolme kirjoituspöytää, kolme yöpöytää, kolme tuolia ja kaappeja. Petivaatteet sekä niiden huoltaminen ovat asuntolan tarjoamia palveluita. Päiväpeitteen kuosi ei vastaa vaativan espoolaiskylterin esteettisiä tottumuksia, mutta eipä vastaa kovin moni muukaan seikka asuntolassamme (ainoan poikkeuksen saattavat tehdä toisen kerroksen asukkaat, joiden vertaansa vailla olevaa tyylitajua ihaillaan useissa kaupungin anniskeluravintoloissa).  

Kuva 3.  Asuinhuone tyypillisessä asussaan

Kuva 4.  Toisen kerroksen käytävä

Asuinhuoneissa on kattava sähkönjakeluverkosto sekä toimivat verkkoyhteydet. Verkkoyhteyden käyttöön saamiseksi tarvitaan hyvää venäjänkielen taitoa sekä neuvottelutaitoja. Jos mainittuja edellytyksiä ei ole, on huoneessa käytössä internjet. Verkkoyhteyden nopeus on noin 95 MB/s, joka täyttää vaativankin käyttäjän tarpeet.

Asuinhuoneiden seinät ovat keltaiseksi maalattua lasikuitutapettia ja lattiat laminaattia. Kahdelle huoneelle yhteisessä eteistilassa lasikuitutapetti on maalattu valkoiseksi ja lattian pintamateriaalina on hienostunut keraaminen laatta. Eteistilan seiniin on kiinnitetty vaateripustimia. Asukkaat saavat varustella huoneensa omien mieltymystensä mukaisesti. Vedenkeittimet ja erilaiset älylaitteet ovat yleisiä. Ainakin yhdessä huoneessa on televisio, jonka asukkaat ovat itse ostaneet paikallisesta liikkeestä.

Yhteiset tilat

Jokaisessa kerroksessa on pääsy hissiin sekä huhupuheiden mukaan jonkinlainen yhteinen ajanviettotila, jota ei vielä ole otettu käyttöön. Käytävän päissä on keittiöt, joiden varustukseen kuuluu keittolevyjä, lavuaareja sekä mikroaaltouuni (kuva 5). Valitettavasti uunia ei ole. Keittiön siisteysaste on vaihteleva ja on riippuvainen keittiön käyttäjäkunnasta. Kokemukseni mukaan ainakin suomalaiset ja saksalaiset jättävät keittiön siistiin kuntoon. Keittiön tasot pyyhitään päivittäin.

Kuva 5.  Asuntolan keittiö. 

Asuntolan alimmassa kerroksessa on pesula (kuva 6), joiden koneet toimivat kymmenen ruplan kolikoilla. Pesu maksaa 100 ruplaa (noin 1,35 €) ja kuivausrummun käyttö 70 ruplaa (noin 95 snt). Pesulan seinällä on kolikonvaihtokone, joka joko hyväksyy tai ei hyväksy sadan ruplan seteliä.

Hissi toimii moitteetta ja on siisti, mutta kyydin pehmeys ei vastaa länsimaisia standardeja.

Kuva 6.  Pesulan pesukoneet ja vihreä LVI-patentti.

Asukkaiden välinen viestintä

Asuntolan vaihto-opiskelijoiden pääasiallinen viestintä on puheviestintää. Puheviestinnän rajallisen kantavuuden vuoksi käyttöön on otettu WhatsApp-kanava ”Good Luck in the ГУЛАГ”, jossa viestintä on aktiivista, monimuotoista ja tarkoitettu vain asianomaisten käyttöön ajoittain esiintyvän arkaluontoisen materiaalin vuoksi.

Asuntolan vaihto-opiskelijoiden keskuudessa yleisimmät kielet ovat englanti, ralli Englanti, saksa, hollanti ja suomi. Ranskaa ja muita turhia kieliä kuulee silloin tällöin, mutta koska ne ovat turhia, niitä ei juuri käytetä. Joskus syntyy väärinkäsityksiä, kun tottumaton luulee luunpalan jääneen hollantia puhuvan kurkkuun. Asiasta selvitään yleensä keskustelulla ja selkään taputtelulla.

Puheviestinnän voimakkuus riippuu useista tekijöistä, joista tärkeimmät ovat viestintään osallistuvien henkilöiden tuttavallisuuden aste, mahdollinen päihteiden käyttö sekä kriittiset tilanteet FIFA-jalkapallopelissä. Haasteellisinta puheviestintä on keittiöissä, joiden akustinen suunnittelu on jäänyt vajavaiseksi. Akustiikan parantaminen munakennoin on työn alla. Projektia johtaa saksalainen insinööri, joten onnistumisesta ei ole epäilystä.

Asuntolan hallinnointi

Asuntolan johtaja työskentelee päiväsaikaan, jolloin asukkaat asuntolassa elävät kiltisti monikulttuurisessa kuplassa. Yleisesti tunnettua on, että korkeinta valtaa asuntolassa käyttää Babushka, jota voidaan hätätilanteessa kutsua myös Gestapoksi. Jälkimmäisen nimityksen turhaa käyttöä tulee välttää. Nimityksen käyttö rajoittuu tilanteisiin, joissa Babushka lähestyy uhkaavasti päihteitä käyttävien vaihto-opiskelijoiden kerrosta. Nimitys toimii myös yleisenä varoituksena asukkaiden viestintäkanavissa.

Yhteenveto

Pietarin valtiollisen polyteknillisen yliopiston asuntola numero 8 on oiva majoituskohde vaihto-opiskeluvuotta viettävälle ottaen huomioon asumiskustannukset. Jossain oli puhetta, että asuminen maksaisi noin 100 €/kk, mutta vielä ei ole kukaan vuokraa perinyt.

Kuva 7.  Asuntolan ulkoseinässä oleva kyltti, josta ilmenee asuntolan numero sekä osoite.

Asuntolassa vallitsee hyvä yhteishenki ja henkilökunta suhtautuu asukkaisiin kuin toisiin ihmisiin. Asuntolan puutteita ovat suomalaisittain kehno rakennustöiden viimeistelyn taso sekä uunien puutuminen keittiöstä. Pietarin supermarketeista löytyy ruhon osia moneen lähtöön ja uunissa kypsentäminen on kirjoittajan kokemuksen mukaan ruoanlaittomuoto vertaansa vailla.

----------------------------------------------------------

Tänään on kulunut tasan viisi vuotta siitä, kun ehdotin sinulle, että josko alettaisiin tapailemaan useammin ja vakavammin. 

Joinakin päivinä yhteinen elämämme on ollut niin vaikeaa, että moni olisi luovuttanut. Eivätkä viime päivätkään ole olleet helppoja. Minä olen täällä ja sinä olet siellä huolehtimassa kodistamme ja koirastamme. 

En lepertele enempää. Tässä on tarpeeksi. Kaikista raskailta tuntuvista tilanteista huolimatta:

Olit puolisoni silloin. Olet puolisoni nyt.

Idän ihmeitä: osa I

Perjantaina ei suurimmalla osalla vaihto-opiskelijoista ollut luentoja. Heti aamulla näki, että päivästä tulisi kaunis. Aurinko paistoi korkealta muistutellen kesästä. Huonetoverini kysyi, haluaisinko lähteä Gatchinaan noin 40 kilometriä Pietarin keskustasta etelään. Seudulla on puisto, jossa vierailemista venäjän opettaja oli suositellut vielä hyvän sään aikana. Vaikka en tuntenut paikkaa ennalta, lähdin matkaan.

Noin kahdeksan hengen seurueemme hyppäsi metroon. Porukassa oli lisäkseni vain saksalaisia ja hollantilaisia. Baltijskajan asemalla huomasimme, että juna Gatchinaan lähtisi vasta yli tunnin kuluttua. Vaihdoimme suunnitelmaa: lähtisimme Pushkiniin, jossa myös olisi jotakin nähtävää. Nyt suuntasimme Moskovskajan metroasema. Sieltä pääsisi bussilla Pushkiniin.

Kello oli jo noin yksi ja nuorille miehille alkaa tulla nälkä näihin aikoihin. McDonaldsista saa syötävää edullisesti. Olin ottanut evästä mukaan, ettei tarvitsisi hidastaa matkaa turhalla pysähtelyllä. Pushkiniin lähtevän bussin pysäkki löytyi ja hyppäsimme auton kyytiin.

Auto niin täynnä, että noin puolet seurueestamme sai seisomapaikan. Julkisen liikenteen etikettiin kuluu se, että naisille, lapsille ja vanhuksille annetaan paikka. Veikkaan myös, ettei ulkomaalaiset ole minkään prioriteettilistan kärjessä. Täällä minä olen maahanmuuttaja. Pikkubussi kiihdytteli ja jarrutteli kaupungin ulostuloväylällä. Kuljettaja lieni kotoisin Kaukasuksen alueelta. Hänellä oli assistenttina teini-ikäinen nuori mies, joka tarvittaessa auttoi rahojen käsittelyssä. Matka maksoi 40 ruplaa (reilut 50 senttiä).

Ajoimme monikaistaista kaupungin ulostuloväylää, jolla Ladat ja mersut taistelevat reviiristään. Joidenkin autojen kyljissä näkyy jälkiä kyynärpääkontakteista. Myös tässä G-sarjan mersujen luvatussa maassa liikemäärä säilyy törmäyksessä. Siksi auton on syytä olla iso. Kaupungin laidalla on uusia noin viisitoistakerroksisia asuintaloja. Neuvostohenkinen arkkitehtuuri kukoistaa. Siellä, missä pusikko kohtaa taivaan, siintää voimalaitoksen jäähdytystorni. Seutu on alavaa ja kasvillisuus matalaa. Näen varmasti kymmenen kilometrin päähän, vaikka en edes huomaa olevani mäen päällä.

Bussi ajaa taajamaan. Seurueemme ei tiedä tarkalleen, missä meidän tulisi jäädä pois. Toverini kysyy venäläisrouvalta, mikä pysäkki on lähinnä Tsarskoje Seloa. Tässä vaiheessa oli minullekin jo selvinnyt, että aiomme mennä katsomaan tsaarin kesäpalatsia. Rouva vihjaa, että seuraava pysäkki olisi meidän. Kiitämme häntä ja nousemme pois ahtaasta ja kuumasta autosta.

Tsarskoje selon porteilla istuu kopeissa lipunmyyjiä. Yhdestä kopista saa lipun puistoon ja toisesta sekä puistoon että palatsiin. Lippu puistoon ja palatsiin maksoi opiskelijalle 260 ruplaa (noin 3,5 euroa). Kopissa istunut neito edusti stereotyyppistä venäläistä asiakaspalveluperinnettä. Asetin luukusta 1000 ruplan setelin, mikä ei virkailijaa miellyttänyt. Summa piti koota pienemmistä palasista, kun tuo tonni (noin 13 €) on niin välillä kovin iso raha. Kopeissa istuvien nyrpeiden tätien ammattikunta on suuri suuressa Venäjän maassa. Olen kuitenkin onnistunut murtamaan asuntolan tätien (myöh. babushka tai Gestapo, virkailijan hyvän- tai pahantuulisuudesta riippuen) sydämet ylitsevuotavalla kohteliaisuudella noutaessani tai palauttaessani asuntolan huoneen avaimia. Tiukkoja tilanteita varten minulla on jemmassa Fazerin sinistä, mutta vielä en ole joutunut laittamaan kovia piippuun.

Seurueemme kesken alkoi diskuteeraus yhdessä porukassa liikkumisen sekä jakaantumisen välillä. Onneksi jakaantuminen suvaittiin. Lähdimme saksalaisen huonetoverini kanssa talsimaan puistoon. Mietin, mitä puiston ylläpito maksaa. Lääniä on 600 hehtaaria ja palatsin läheiset osat ovat viimeisen päälle kunnossa. Puistossa käveli siellä täällä vartijoita, jotka älähtivät heti, jos turisti erehtyi astumaan nurmikolle.

Nurmikolle ei saa astua.

Näemme puistossa useita hääpareja. Venäläiseen hääperinteeseen kuuluu tulla kuvatuksi koreassa, usein tunnetussa ympäristössä. Vieraiden näkyy usein seuraavan kuvausta. Mies soittaa huilua puistossa ja hääpari suorittaa häävalssin. En tiedä, kuuluuko mies puiston vai hääseurueen varustukseen.

Juhlaväkeä turistirysässä

Saamme nauttia kiinan kauniista kielestä koko päivän ajan. Itämaisia turisteja on niin paljon, että mietin, mahtoiko Kiinaan jäädä ketään. Tulin pohdinnoissani siihen tulokseen, että Kiina ei vielä tyhjentynyt.

Puisto ja palatsi ovat ulkoisesti komeita, mutta turrun kaikkeen loistoon nopeasti. Käymme ihmettelemässä palatsia sisältä käsin. En tunne vallankumouksen vaiheita tarkasti, mutta en ihmettele hetkeäkään, jos Lenin-sedän oli helppo saada kansan syvät rivit nousemaan tsaaria vastaan. Kansa ei ole koskaan ymmärtänyt hallitsijoiden suuria tarpeita. Kultaa piisaa enemmän kuin asuntolan babushkan hampaissa. Palatsin salissa järjestäisi tanhut jos toisetkin. Pyhin paikka on kuitenkin meripihkahuone, joka tarinan mukaan katosi saksalaisten aseveljiemme vetäytyessä Leningradin porteilta viimeisemmän ison rytinän aikoihin. Sittemmin saksalainen yhteiskunta on korvannut aiheuttamansa tuhon: maan suurin maakaasun jakeluyhtiö E.ON Ruhrgas lahjoitti varat meripihkahuoneen uudelleen rakentamiseksi. Meillä energia-alalla kun tuota paalua riittää.

Energiateknisiä innovaatioita tsaarin ajoilta.

Palatsikierroksen jälkeen menimme kaverini kanssa syömään eväitä puistoon ja odottelemaan takaisin kaupunkiin palaamista. Tapasimme muut seurueestamme ja homma meni taas melkoiseksi säätämiseksi. Osa halusi lähteä ja osa halusi istuskella penkillä vielä 10-15 minuuttia. Halukkaan lähtivät jo talsimaan poispäin ja istuskeluosasto hiippaili perässä. Hyppäsimme taas pikkubussin kyytiin. Auto oli taas täynnä, mutta matka sujui mukavasti epätasaisessa kyydissä.

Kyllä tuolla terassilla kelpasi tsaarin käyttää päihteitä ja huudella siveettömyyksiä palvelusväelle.

Nousimme autosta Moskovskajan metroaseman lähellä. Aseman lähellä on suuri suihkulähtein koristettu aukio, jonka keskiössä on Leninin patsas. Vallankumousjohtaja seisoo ilta-auringon valossa luomansa yhteiskunnan arkkitehtonista tyyliä huokuvan rakennuskompleksin edessä katsellen, kun hänen yhteiskuntansa romuttaneiden lapset ja lasten lapset nauttivat kapitalismin hedelmistä ja riistäjien lapset ilkkuvat hänelle. Pariskunnat suutelevat häpyä vailla, skeittaajat kolistelevat lautoineen ja me palloilemme ja me ihmettelemme tätä suurta itäistä maata, joka kääntää kauniit kasvonsa meille juuri, kun arkielämän kankeus on ajamassa meitä raivon partaalle. Juuri näin neuvostoliitolainen rakennusinsinööri tai arkkitehti suunnitteli auringon laskevan.

Lenin-setä asuu Venäjällä.

Venäjällä kauneus sekoittuu rumuuteen, kulta ruosteeseen, ystävällisyys röyhkeyteen ja ilo turhautumisen aiheuttamaan raivoon. Minulle tämä on vastakohtien maa, johon osoittamaani mielenkiintoa ei voi selittää enää pelkästään rationaalisesti. Suhde on muuttunut vakavaksi.

Jos ei tekstin lopussa ollut vielä pateettisuutta riittävästi, niin tässä musiikkiesityksessä sitä on.

Täällähän on elämää!

Olen nyt ollut Pietarissa viisi päivää. Ensimmäiset kaksi päivää tuntuivat yllättävän raskailta, mutta pikku hiljaa alan päästä kiinni asuntolan elämänrytmiin. Elämäni täällä on melkoista kielien sekamelskaa. Suomi, englanti, venäjä ja saksa saavat kieleni solmuun eikä se solmu aina aukea helposti. Tässä tarinointia ensimmäisten päivien touhuista.

Sain huonetovereikseni kaksi saksalaista sälliä, joiden kanssa tulen mukavasti juttuun. Salakuuntelen heitä jatkuvasti ja heittelen väliin joitakin asiaan kuuluvia tai kuulumattomia saksankielisiä fraaseja. Yhtenä iltana naapurissa asuva saksalais-turkkilainen kaveri varmaankin sääli minua, kun olin jäämässä yksin huoneeseemme ja kutsui minut ylempään kerrokseen jonkinlaisiin pippaloihin. Pienessä huoneessa oli pelkkiä saksalaisia tai venäläisiä saksan kielen taitajia, jotka kaikki rupattelivat leppoisasti saksaksi. Istuskelin ringissä ihan messissä tajuamatta puoliakaan ja höröttelin silloin kuin muutkin. Hulvatonta.

Kampus ei ole Pietarin ydinkeskustassa, vaan noin puolen tunnin metromatkan päässä Nevski prospektilta. Kävellen matkaa tulisi noin 10 kilometriä. Olen kierrellyt kampuksen ympäristöä niin, että tiedän, mistä kaupasta saa pyykkikoreja ja mistä eläviä sampia. Kampuksemme erottuu Lappeenrannan kampuksesta siten, että täällä ei ole yhtä tiettyä yliopistorakennusta, vaan rakennuksia on suurella alueella vähän siellä täällä. Yliopistosta täytyy luonnollisesti kirjoitella myöhemmin lisää, mutta makupalana sen verran, että alumneihin kuuluu kolme nobelistia sekä muun muassa T-34 ”Sotka” –panssarivaunun pääsuunnittelija. Olen käynyt yliopiston kansainvälisellä osastolla muutaman kerran: lähinnä täyttämässä papereita, saamassa perusinfoa ja tänään venäjän kielen testissä, jonka perusteella meidät jaettiin ryhmiin. 

Yliopiston päärakennuksen julkisivu. Ovien edessä soi kaiuttimista klassinen musiikki.

Viime viikolla meille järjestettiin teekutsut, jonne kaikki saivat tuoda syötävää omasta maastaan. Salmiakki ja lakritsi eivät menneet erityisen hyvin kaupaksi muille kuin suomalaisille ja hollantilaisille. Heilläkin oli lakritsia. Teekutsujen jälkeen miesväki kokoontui yliopiston sportkompleksin kentälle pelaamaan jalkapalloa. Minä en ole mikään jalkapalloilija, mutta menin muiden mukana potkimaan. Hauskaahan se oli. Seuraamme liittyi muutama venäläinen sälli, joista yksi oli opiskellut jonkin verran suomea. Vaihdoimme Andrein kanssa numeroita. 

Sporttikompleksin urheilukenttä ja taustalla eräs kampuksen komeimmista rakennuksista.

Lauantaina sattui hauska kohtaaminen ihan Pietarin keskustassa. Olin saksalais-turkkilaisen pariskunnan kanssa guljailemassa kaupungilla ja ihastelemassa rakennuksia sekä puistoja. Yhtäkkiä meitä vastaan asteli eräs puolituttu Lappeenrannassa opiskeleva nuori nainen. Emme ole Lappeenrannassa olleet tekemisissä, mutta tervehdin häntä ja jutustelimme tovin. Hän oli tullut pari tuntia aiemmin Pietariin opiskelemaan eräässä toisessa yliopistossa ja liittyi seuraamme. Saksalaiset lähtivät pian asuntolalle ja tarjouduin avustamaan toveriani perusasioissa: ruokakaupan etsimisessä, puhelinliittymän hankinnassa jne. Sattumukset eivät loppuneet siihen, sillä pian kuulimme takaamme suomea. Takanamme asteli kaksi suomalaista nuorta naista, ja avasin pelin kysymällä ruokakaupasta. He olivat menossa hankkimaan toiselle heistä puhelinliittymää, ja liityimme heidän seuraan, koska tarvitsimme itsekin molemmat uudet liittymät. 

Liittymän hankkimisesta voisi kirjoittaa oman erillisen blogikirjoituksensa, sillä se oli vaiheikas prosessi, joka vei ainakin tunnin. Venäläisten asiakaspalvelijoiden englannin kielen taito oli jotakuinkin yhtä rajallinen kuin meidän venäjän kielen taito. Olimme vaativia asiakkaita, koska emme halunneet mitä tahansa, vaan liittymät ilman datakattoa ja pienellä puhepaketilla. Hommassa tarvittiin englantia, venäjää, suomea, kynää ja paperia sekä iloista mieltä. Kaikkia komponentteja löytyi kuitenkin ainakin vähimmäisvaatimuksen verran, koska liittymät saatiin ja nyt bitti hiihtää. Asiakaspalvelijoiden asenne oli iloinen yllätys, koska heidän toiminnassaan ja kommunikoinnissaan ei ollut sitä kuuluisaa venäläistä koppavuutta lain. Lopuksi paiskasin kättä myyjän kanssa ja totesin rallivenäjälläni, että elämä on välillä kovaa. Tässä vaiheessa murtui vierelläni olevan venäläisrouvankin maannaisilleen tyypillinen jääkylmä ilme ja häntä alkoi hivenen hihityttää.

Hauskojen sattumusten päivä sai mukavan lopetuksen, kun menimme suomalaisten ja erään saksalaisen kanssa illallistamaan Leica-nimisessä ravintolassa. Söin elämäni ensimmäiset pelmenit ja maistelin kaksi lasillista valkoviiniä ja vähän kivennäisvettä. Lysti kustansi noin 12 €. Annos oli kovin pieni, mikä on kuulemma tyypillistä venäläisille ravintoloille. Tämä kannustaa alkupalojen (закуски, zakuski ”alkusapuskat”) nauttimiseen. Kaikki olivat tyytyväisiä aterioihinsa. Illallisen jälkeen oli mukava kävellä Nevskiä pitkin illan hämärässä ja vastaanottaa suurkaupungin signaaleja kaikilla aisteilla. Gostinyi Dvorin kaviaarimyymälän ikkunalla olevassa akvaariossa 20-30 cm pitkät sammet luikertelivat eloisasti. Ne ovat komeita kaloja.  

Sampia Okej-marketissa, jota voisi verrata vaikka Prismaan. Hinta noin 13 €/kg. 

                                   

Mitä muuta näiden muutaman päivän aikana on tapahtunut? Olen ainakin huomannut venäjän kielen taidon tärkeyden täällä. Kävin blinejä ja keittoja tarjoavassa pikaruokapaikassa ja tilasin borssikeittoa, blinin lihalla sekä teetä (hinta noin 3,4 €). Sain tarjottimelleni vain borssia ja teetä, mistä johtuen jäin odottelemaan blinini saamista. Sitä ei ikinä tullut, koska kassatyöntekijä ei saanut kiinni ajatuksestani. Yritän välillä olla liian sulava kieleni kanssa eikä mikään asia liialla yrittämisellä luonnistu.

Kesällä varasin lipun Dimitri Hvorostovskin ja hänen vieraakseen saapuvan latvialaisen Elina Garancan konserttiin, joka pidetään Pietarissa marraskuun alussa. Lipun lunastaminen ei sujunut niin hienosti, kun olisin toivonut, koska ensin en meinannut löytää oikeaa paikkaa Akademitsheskaja-metroaseman lähettyviltä. Tavalliselta teatralnaja kassalta lunastaminen ei onnistunut, sen olin todennut jo aiemmin. Toimisto kuitenkin löytyi pikaisen googlettelun ja tilannekuvan päivityksen jälkeen. Varaukseni oli mennyt vanhaksi ja jouduin ostamaan kalliimman lipun. Hinta oli nyt 2000 ruplaa (noin 28 €) varaamani lipun 1300 ruplan sijasta. 

Kaikissa tärkeissä asiakirjoissa kuten konserttilipun välityspalvelun maksutositteessa on tyypillisesti leima. Lippujen alla esimerkki päiväpeittokuosista.

Tällä viikolla pitäisi alkaa luennoilla käyminen. Kohta lähden tapaamiseen, jossa saan ydin- ja lämpövoimatekniikan osaston kansainväliseltä koordinaattorilta tietoa kursseista ja niiden aikatauluista. Ainakin lämmön- ja aineensiirron numeerista mallintamista olisi tarjolla. Toivottavasti sitä ei tarvitse valita. Saattaisi nimittäin blogi muuttua kertaheitolla kyynisemmäksi. Teollisuuden innovaatiojohtaminen kuulostaa niin juhlavalta, että niitä luentoja voisi käydä kuuntelemassa. Kurssin jälkeen voisi laittaa LinkedIn-profiilin taitoihin ”Innovation Managementin” ja jäädä vain odottelemaan kesätyötarjouksia.

Näiden ensimmäisten päivien aikana olen huomannut, että kyllä täällä pärjää, mutta ihan helppoa se ei aina ole. Asioiden järjestelyssä tarvitaan päättäväisyyttä ja edes auttavaa kielitaitoa, eikä silloinkaan voi olla ihan varma, että saa haluamansa. Siihen tyydyn.

Lyhyesti: kyllä tämä vielä iloksi muuttuu. 

Päivän veisusta ei nykyajan radiohiteistä pitävä pääse helpolla. Paikallista täytyy suosia, joten paikallisuudesta vastaa pietarilaisessa Marinskij teatterissa uransa aloittanut ja sittemmin lännessä aktiivisemmin toiminut oopperamaailman supertähti, Anna Netrebko. Koska olen marraskuussa menossa kuuntelemaan latvialaista Garancaa, on seuraava duetto tilanteeseen sopiva valinta.

Viimein perillä

Blogini uskollinen lukijakunta lienee jo pohtinut, että missä kirjoitukset viipyvät. Valitettavasti mobiilinetti on toiminut niin heikosti, etten ole saanut luotua kirjoituksia ja kuvia mielekkäällä tavalla. Nyt internetyhteys vaikuttaa olevan kunnossa ja säännöllisempi kirjoittelu voi alkaa.

Alla on tunnelmia ensimmäiseltä päivältä eli keskiviikolta toinen syyskuuta. Kirjoitin tekstin junassa ja ensimmäisen päivän iltana. Kommentit olen lisännyt jälkikäteen.

----------------------------

Istun nyt Allegrossa. Kello on 8.41. Juna saapui juuri Viipurin asemalle. Laiturilla näen ainakin pari kymmentä koppalakkipäistä virkailijaa. Asemarakennus on komea ja ainakin ulospäin hyväkuntoisen oloinen. Aurinko paistaa, päivästä näyttää tulevan komea. Allegron wifi mahdollistaa WhatsApp-viestien lähettämisen. Se on mukavaa.

Lähdin kodistamme tänä aamuna ennen kuutta. Sinne jäivät kyynelehtivä puolisoni sekä koiramme, joka vaikutti tyytyväiseltä eilen saamiinsa uusiin leluihin. Nukuimme viimeisen yön paremmin kuin uskalsin toivoa. Puolisoni teki minulle evästä. Siskoni antamat jälkiuunileivät toimivat kaiken runkona. Leipien väliin sain juustoa ja kinkkua. Reppuun pakattiin myös omenaa ja mandariinia. On hyvä, että ruokaa on vähän mukana. Saa nähdä, milloin ehdin kauppaan. Asuntolassa ei ole juurikaan ruoanlaittovälineitä eikä astioita.

Juna nytkähti liikkeelle Viipurista. Lada ajaa kylän raitilla. Lada ajaa ja stereot soittaa. Tyhjästä junanvaunusta puuttuu ikkunoita. Onneksi Allegrossa on kaikki kunnossa. Tuiman näköiset tädit teputtavat junan käytävää edestakaisin. Heillä on ronskisti huulipunaa ja vihreä univormu. Ehkä he aikovat ottaa minulta luulot pois jo ennen kättelyä.

Aamulla hyppäsin linja-auton kyytiin Selamilta. Se on lappeenrantalainen kebab-pizzeria. Bussissa oli hiljaista. Maahanmuuttajataustainen kuljettaja oli hyväntuulinen, niin kuin hän vaikuttaa olevan aina. Hyppäsin pois matkakeskuksella, jossa odottelin reilut puoli tuntia tilaustaksin lähtemistä Vainikkalan asemalle. Taksi maksoi minulle 10 €. Kaupunki kustantaa loput. Vielä huojuu julkinen sektori tolpillaan. Taksin kyytiin tuli nainen, joka on matkalla Pietariin Suomi-talolla pidettävään tilaisuuteen. Vainikkalan asemalla on muitakin suomalaisia matkalla samaan tilaisuuteen. Näyttävät bisnesmiehiltä ja -naisilta. Otin kuvan Vainikkalan asemalta. Ei se aina niin viimeisen päälle kotimaassakaan ole.

Viipurin jälkeen kyyti pomppii lähes yhtä pahasti kuin vanhempien vanha mersu pahimpina päivinään. Siinä oli iskarit rikki. Vauhti on kovempi kuin mersulla parhaimpina päivinään. Karjala vaikuttaa olevan yhtä pusikkoa. Niin kuin on Suomikin. Tullivirkailija vilkaisee matkalaukkuuni. Kaikki on kunnossa. Passi tarkastetaan ja minulta viedään maahantulokortin toinen puoli. Se kuuluu proseduuriin. Teillä näkyy Ladoja enemmän kuin Nokialla 90-luvulla.

Tunnen luonnollisesti haikeutta jättäessäni puolisoni elämään yksin lukuvuodeksi. Samalla olen kuitenkin onnellinen. Tavoitteeni ja haaveeni tulevat todeksi tänään. Tarpeeksi monta yötä on valvottu asian takia. Nyt tunnen olevani tähän niin valmis, kuin voin olla.

Pietarin Suomen-asemalla tunnistan tuutorini hänen facebook-profiilin perusteella. Lähdemme Leninin aukiolta kohti asuntolaa lähinnä olevaa metroasemaa. Halusin nopeasti puhelinliittymän. Tuutori kartoittaa tarvittavia liittymän ominaisuuksia. Laitan nimet papereihin, maksan 500 ruplaa, ja saan sim-kortin, joka on onneksi oikean kokoinen. En muistanut vaadittua kortin kokoa. Raahaan matkalaukkuni asuntolalle. Talo on nopeasti katsottuna hienossa kunnossa. Tapaan asuntolan johtajattaren, joka antaa minulle huoneen avaimen ja kortin, jolla sähköinen portti toimii. Ovista kulkemista vahtii täti lasiluukun takana. Hänelle jätetään huoneen avain poistuttaessa. Huone on siisti ja tyhjä. Huomenna huoneeseen tulee kaksi saksalaista. Viikon päästä muutamme yläkertaan. Siellä asuu myös suomalaisia.

Syön puolisoni tekemää herkkuleipää ja juon Rainbow-kolaa. Asetun taloksi. Facebookissa otan yhteyttä samassa asuntolassa asuvaan Timoon, jonka luo menen jutulle. Lähdemme hänen sekä erään saksalaisen kanssa ostoksille. Ostan pienen kattilan, paistinpannun, leikkuulaudan, kauhan, aterimia, lautasia ja henkareita. Kaikki mahdollisimman halpoja. Pelkään, että ruplani loppuvat. Panostan Fiskarsin tomaattiveitseen, joka ei sekään maksa kovin montaa euroa. Kassalla edellä oleva mummeli pahoittaa mielensä, kun en ymmärrä, mitä kassatäti sanoo. Hän alkaa puhua minulle saksaa ja kertoo, että minun täytyy opiskella venäjää kun olen Venäjällä. Loogista. Kassatäti on suopeampi ja selittää, että seuraavalla kerralla tullessani kauppaan minun täytyy näyttää saamaani alennuskuponkia.

Timo ja saksalainen käyvät syömässä neljän euron hampurilaisateriat. Sen jälkeen jatkamme ruokakauppaan. Sieltä ostan leipää, maitoa, riisiä, ketsuppia, pikakahvia, teetä, vettä, halpoja kalasäilykkeitä ja yhden oluen. Asuntolassa ei saa juoda olutta, mutta ehkä kahden oven takana voi yhden maistaa, jos on hissun kissun. Kilo kanafileitä maksaa tarjouksessa reilut kolme euroa. En viitsinyt kuitenkaan vielä ostaa kiloa. Juusto on niin rasvaista, että pahaa tekee.

Asuntolan wifi on niin kehno, ettei sen varassa kyllä pärjää. Onneksi uuden liittymän netti alkaa toimia. Venäjän liittymään kuuluu nykyisellään 10 giga-jotain kuukaudessa. En tiedä, onko se paljon vain vähän. Käyn sanalla yläkerran suomalaisten kanssa. He ovat kiinnittäneet huoneensa oveen paperilapun, jossa lukee Финский проспект (Finskij prospekt "suomalainen katu"). Paheksumme rakennustyön laatua. Huoneeni ovi ei sovi karmiin. Sitä ei saa kiinni hiljaa. Väsyttää. Odotan, että pääsisin nukkumaan sillä olen unen tarpeessa. Aamulla pitää käydä vaihtamassa rahaa. Seuraavana päivänä on jokin tapaaminen yliopistolla. Sinne pitää viedä monenlaisia lappuja mukaan.

Yritämme puhua puolisoni kanssa WhatsAppissa mobiilinetin välityksellä. Netti toimii muutaman sekunnin kerrallaan. Alamme turhautua. Täytyy yrittää selvittää, onko kyseessä venäläisen tietoliikenneyhteyden vika vai ominaisuus. Odottelen, että kello tulee yhdeksän, jonka jälkeen voisin mennä jo nukkumaan. Iltapalaksi syön toiseksi viimeisen eväsleivän, joka maistuu erinomaiselta. Jälkiuunileipä on leipien kuningas. Tein pienen jumpan, joka koostui askelkyykyistä, punnerruksista sekä dipeistä. Nyt on sitten harrastettu liikuntaakin.

Ensimmäinen päivä on ollut rankka. Tuntuu, että koko ajan täytyy olla pää terävänä. Ulkona tuntuu, että pitäisi koko ajan vahtia sitä, ettei kukaan tule ja vie lompakkoa taskusta. Kaikki tuntuu hankalalta ja väsyttää. Tämä oman mielen dramaattisuus tuntuu jopa huvittavalta, koska eihän tässä nyt mitään ihmeellistä ole tapahtunut. On aika laittaa pää tyynyyn. 

Minä elän vieläkin.

---------------------------

Katsoessani kuvaa Vainikkalan asemalta mietin, mikä kuvan tarkoitus oli. Ottaessani kuvan ajatukseni oli osoittaa, että Suomessakin voi löytää rähjäisyyttä ja vähäisellä ylläpidolla olevia rakennuksia. Katseltuani ympäristöäni täällä Pietarissa tuo kuva näyttää kuitenkin hyvin kesyltä. 

Päivän musiikkiteoksena saa toimia kappale, joka sai hymyn huulilleni guljaillessani (гулять, guljat "kuljeskella") pitkin Politehnitsheskaja ulitsaa. Kokeilin Spotifyn avulla, toimiiko mobiilinettini ulkona paremmin kuin asuntolalla. Se toimi, ja Teuvo, maanteiden kuninkaan riffi lähti rullaamaan niin iloisesti, että meinasi itku tulla silmään. Kappale sopii tunnelmaan hyvin myös siksi, että täällä näkee liikenteessä tehtävän monenlaisia, usein nopeitakin peliliikkeitä.