Olen aina pitänyt provosoinnista. Joskus liiaksikin. Venäjälle opiskelemaan
lähteminen - siis venäläisten kanssa kaveeraaminen - on helppo tapa ärsyttää
joitakin suomalaisia. Niin paljon kuin minusta kutkuttavalta tuntuukin se, että
huomaan keskustelukumppanini tarttuvan asettamaani syöttiin, ei kyse tällä
kertaa ole provosoinnista.
Minun suhteeni Venäjään, venäjän kieleen ja venäläiseen kulttuuriin sai
alkunsa elokuussa 2007. Aiemmin minulla ei varsinaista suhdetta ollut, ei viha-
eikä rakkaussuhdetta huolimatta siitä, että toisen puolen isovanhempani olivat
kotoisin menetetystä Karjalasta. En edelleenkään varmasti tiedä, mistä sain
päähäni aloittaa venäjän kielen opiskelun. Tuolloin, ennen nykyistä
talouskriisiä nousi mediassa usein esille venäjän kielen osaajien tarve
työmarkkinoilla. Ehkä tuollainen uutinen sai minut lausumaan isäni kuullen
ääneen ajatukseni venäjän kielen opiskelun aloittamisesta. Niin tai näin,
muistan hänen arvelleen, etten tulisi koskaan katumaan sitä. Saa nähdä iskeekö
katumus, mutta vielä en moista kavalaa tunnetta ole havainnut.
Ensimmäinen varsinainen oppitunti lukiossa oli venäjän tunti. Muistan
opettajan astelleen luokkaan puhuen meille tuota outoa kieltä, joka minun
korvaan kuulosti tuohon aikaan ranskalta. Ehkä kuulin ж-kirjaimen
lausuttavan. Opinnot alkoivat, mutta kieli tuntui vaikealta enkä ollut aluksi
erityisen viehättynyt siitä. Todettakoon, että lukioaikoina panostin
erityisesti matematiikkaan ja fysiikkaan, koska aioin pyrkiä teknilliselle
alalle. Eräs kohtaaminen oli kuitenkin hyvin merkityksellinen
opiskelumotivaation opiskelun kannalta. Kerran kuulin uimahallin suihkussa
viiksekkään ja vatsakkaan miehen puhuvan toverilleen venäjää. Saunassa rohkenin
sanoa hänelle jotakin venäjäksi. En enää muista tarkasti tätä ensimmäistä
venäläisen kanssa käymääni keskustelua, mutta eräs seikka jäi mieleeni ikiajoiksi:
mies suhtautui minuun erityisen lämpimästi. Ehkä hän yllättyi siitä, että
suomalainen nuori mies aloittaa hänen kanssaan Suomessa keskustelun venäjäksi.
Mies kertoi nimensä olevan Sergei ja ajavansa työkseen rekkaa. Hänen eleistään
minulle jäi käsitys, että hän kuljetti sillä reissulla renkaita. En muista,
elehdimmekö jotakin muuta, mutta lopuksi kättelimme, kun löylyn kuumuus pakotti
minut poistumaan saunasta.
Edellä kuvatun tyyppinen reaktio on toistunut eri tavoin lähes aina, kun
olen Suomessa ollessani aloittanut keskustelun venäläisten kanssa venäjäksi. He
vaikuttavat yllättyneiltä ja iloisilta. Tavatessani venäläisiä osoitan usein
osaavani muutaman sanan heidän kieltään. Tällöin kanssakäymisen heidän kanssaan
saa heti mukavan alun. Vaikka teen kielellisiä virheitä ja joudun usein
toistamaan sanomani, he suhtautuvat yritykseeni lämpimästi. Se on kannustanut
minua opiskelemaan lisää ja olemaan rohkea kielen käyttämisessä.
Olen Lappeenrannassa ilokseni tavannut venäläisen minua pari vuotta nuoremman
miehen, joka osaa suomea sen verran hyvin, että voimme keskustella suomeksi.
Kesän ajan olemme tavanneet meillä noin kerran viikossa ja puhuneet ensin
kolmisen varttia mahdollisimman paljon venäjäksi, minkä jälkeen vaihtaneet
suomeen. Toverillani on aina vihko mukana, johon hän kirjoittelee fraaseja sekä
kirjeitä, joita lähettelee suomalaiselle kavereillemme. Hänkin vaikuttaa
suhtautuvan touhuumme vakavasti.
Lukuvuosi Pietarin polyteknillisessä yliopistossa alkaa kahden kuukauden
kuluttua syyskuun ensimmäisenä päivänä. Orientaatioviikko alkaa viikkoa
aiemmin. Tästä huolimatta en ole vielä saanut viisumikutsua saati tietoa
kaikista muista lippulappusista, joita mahdollisesti joudun toimittamaan.
Tulkitsin vaihtoon lähtöni virallistuneen, kun sain kutsun yliopiston
vaihto-opiskelijoiden Facebook-ryhmään henkilöltä, joka aiemminkin on ollut
yhteydestä vaihtoon liittyen. Mutta kuten jo kliseeksikin muodostunut
suomalaisnäyttelijä Ville Haapasalon lausahdus kertoo, Venäjällä ei mikään
toimi, mutta kaikki järjestyy. Luotan tähän ja uskon olevani Pietarissa parin
kuukauden kuluttua. Alan olla jo malttamaton. Kaksi kuukautta on lyhyt aika
ottaen huomioon, että vaihtoonlähtöprosessini alkoi ensimmäisen lukiovuoteni
aikana, sanotaan vaikka keväällä 2008.
Kuten - hyvät lukijat - taatusti huomaatte, vakavaksikin kuvattuna
henkilönä suhtaudun tulevaan vaihto-opiskeluuni vakavasti. Ne, jotka tuntevat
minut, tietävät, etten usein puhu haaveista tai unelmista. Olenhan tuleva
diplomi-insinööri. Valitsin blogini lyhyessä esittelykirjoituksessa esittämäni
sanat kuitenkin tarkoituksella. Venäjälle lähteminen todella on pitkäaikainen
haaveeni ja unelmani. Näin voimakkailla sanoilla viittaan siihen, että minulla
on erityinen tunneside naapuriimme. Niin, naapuriushan tulee esille jo blogini
nimessä. Korostan, että tunneside ei tarkoita automaattisesti rakkautta. Kuinka
moni muuten tuntee rakkautta naapureitaan kohtaan?
Päästyäni Pietariin aion tuoda blogiini väriä valokuvin. Tämän ensimmäisen
kirjoituksen ajan taistelen kuitenkin läpeensä visualisoitunutta nykyaikaa
vastaan. Yhtälö kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Arvoisat lukijat, toivotan teidät tervetulleiksi osallistumaan
seikkailuuni. Toivon tämän blogin herättävän teissä ajatuksia. Olkoot ajatukset
millaisia hyvänsä, niistä heräävät tuntemukset etumerkiltään positiivisia tai
negatiivisia, niiden arvo korostuu, jos ne ovat todellisen ajattelun ja
moniulotteisen pohdinnan tulosta. Blogin kirjoittaminen pakottaa minut
tuumailemaan näkemääni (venäjän kielen verbi думать ”dumat” tarkoittaa
ajatella) ja toimii samalla dokumentaationa lukuvuodesta, josta - rohkenen
arvata - muodostuu elämäni ikimuistoisin. Tavoitteenani on pelkän
dokumentaation sijasta yrittää tulkita havaintojani ja kokemuksiani. Olette
vapaita osallistumaan keskusteluun ja kommentoimaan. Mitä Venäjään, venäjän
kieleen tai venäläiseen kulttuuriin tulee, en ole asiantuntija, vaan ennemmin
kuin Pitot-putki ilmastointilaboratorion virtauskanavassa: annan jonkinlaista
tietoa, mutta jätän tulkinnan lukijan vastuulle.
Toimikoon tämä kirjoitus blogini todellisena avausviestinä. Otan mielelläni
vastaan palautetta blogista, näin aluksi erityisesti ulkoasusta. Seuraava
kirjoitus tulee, kun olen lähempänä vaihtoon lähtemistä. Enhän ole vielä edes
paikan päällä. Minulla on jo paljon ajatuksia tulevien kirjoitusten aiheista,
mutta täytyy malttaa. Joka tapauksessa, ja vielä kerran, tervetuloa mukaan!
PS. Musiikin ystävänä ajattelin ilahduttaa teitä jokaisen kirjoituksen
yhteydessä musiikkiteoksella. Koska fiilis on tärkeää musiikissa, on luontevaa
valita teos fiiliksen mukaan. Pietari, Petrograd,
Leningrad - yhtä kaikki - tulee olemaan määrittävä tekijä elämässäni seuraavan
vuoden ajan. Ensimmäisenä teoksena saa toimia Leningradista kertova kappale
kansainvälisesti arvostetun baritoni Dmitri Hvorostovskin omiensa keskuudessa
esittämänä. Ja koska suomalainen arvostamani rautalankabändi on levyttänyt
saman teoksen suomalaisittain, pidän velvollisuutenani tuoda se esille
tasapuolisuuden nimissä.
Ja Topi Sorsakosken komea veto.
