Jeltsinin mersu ja piilotetun sipulikupolin salaisuus

Olipa kerran Boris, jolla oli sen pituisen sen lisäksi sen pituinen mersu, että sitä voi jo limusiiniksi kutsua. Boris johti uransa aikana useita merkittäviä orkestereita sekä soitti niissä. Hän oli myös laulu-, tanssi- sekä juomamiehiä ja tenniksen ystävä. Laajalle ulottuvien aktiviteettien lisäksi Borisilla oli aikaa hoitaa myös Venäjän ensimmäisen presidentin virkaa.

Boris Nikolajevits Jeltsin pääsi Venäjän presidentiksi kiihotettuaan kansaa panssarivaunun päältä. Verbaalisesti. Hänen presidenttiyden aikana Venäjällä elettiin sekavaa aikaa. Moskovan kaduilla ajelivat Jeltsinin mersun lisäksi mafiamersut. Menestyvien miesten tyyli oli esimerkiksi seuraavan kaltainen.

Kun se nykyään on enemmänkin tämän kaltainen.

Kuva otettu Made in CCCP -huumorisivustolta.  Tekstin vapaa suomennos: "Rispektit sellaisille tytöille, jotka rakatavat poikaystäviään luonteen, ei ulkonäön takia"

Tsetseniassa sodittiin ja kaverit pääsivät hyviin hommiin. Tuli ilta ja tuli vaalipäivän aamu. Boris sai jatkokauden sittemmin epämääräisissä oloissa kuolleen mediamogulioligarkkikaima Boris Berezovskin tukemana. Pääministerit vaihtuivat tiuhaan, mutta viimeisimmäksi hänen aikakautensa pääministeriksi nousi tiedätte-kyllä-kuka. Boris Jeltsin jätti Venäjän tiedätte-kyllä-kenelle vuosituhannen vaihteessa. Tiedätte-kyllä-kuka järjesteli hommat sillä tavalla, ettei Boris joutuisi tuomioistuinten raatelemaksi. En kyllä tiedä, miksi tuomioistuimilla olisi ollut nokan koputtamista. Jeltsin vaihtoi orkesteria vuonna 2007.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet: 

Zhmurki (elokuva)

Wikipedia

Made in CCCP (Facebook-sivu)

sekä seuraavat videot

Tämän kiehtovan suurmiehen polut kohtasivat kanssani pari viikkoa sitten vieraillessani Antsan kanssa autonäyttelyssä. En ole varsinaisesti automiehiä, mutta kai sitä sunnuntaipäivän voi viettää turhemminkin. Esimerkiksi kärsimällä pahaa oloa ja väsymystä pahamaineisen Dumskaja-kadun anniskeluravintoloissa vietetyn yön jälkeen.

Messuhallin pihalla näin näyttävän ja jonkin verran itseäni nuoremman saksalaiskaunottaren. Menin ihailevaan tätä runsasta ja eleganttia neitosta. Se oli myynnissä. Surullisia ovat kohtalot tässä rujossa maailmassa. Myynti-ilmoituksesta kävi esille, että kaunotar oli presidentti Jeltsinin vanha ja ilmeisen vähän ajettu. Tässä vaiheessa jo rikkaallakin mielikuvituksella siunatut ymmärtävät, että edessäni kiilsi oikea miljoonamersu!

Mersuja on maailma täynnä ja messuhallissa niitä oli lisää. Kiertelin paikat läpi näennäisen kiinnostuneena. Kuten oikeilla messuilla kuuluukin, myynnissä oli suomalaista metrilakua. 100 ruplaa (1,35 €) pötkö. Lakut jäivät ostamatta. Antsan lisäksi seurueessamme oli kaksi muuta suunnilleen saman ikäistä venäläissälliä. Heidän noutamisensa oli taas oikein tyypillistä venäläistä säätämistä. Samalla opin, että kerrostalojen väleissä puikkelehtivat, autoja täynnä olevat kapeat tiet voivat muodostaa melkoisen labyrintin. Toverini jäivät vielä katselemaan autoja ja ilmoitin, että lähden kylille. Kaverit kyselivät, osaanko mennä, minne ikinä olen menossa. Totta kai osaan. Olenhan peterburzhets, pietarilainen.

Tarrakauppaa. Voitonpäivä (9. toukokuuta) lähestyy ja monilla venäläisillä on tapana liimata autoon tarroja, joissa osoitetaan kiitollisuutta suuren isänmaallisen sodan voitosta. Taustalla oleva väkijoukko seuraa kumin polttoa. Se on miesten hommaa.

Menin pitsalle erääseen italialaiseen ravintolaan, jossa olin käynyt pari kertaa aiemminkin. Laseittain myytävä talon viini ei ole kovin kummoista, mutta pitsat ovat erinomaisia.

Minulla on tapana tutkia Google Mapsilla Pietarin alueita, joissa en ole guljaillut. Erään karttatiedustelusession jälkeen päätin kävellä Leninin aukiolta Smolnan luostaria katsomaan. Luostari toimi 1700-luvun puolen välin tienoilla vain parisen kymmentä vuotta, jonka jälkeen alueelle Wikipedian mukaan perustettiin ”Venäjän ensimmäinen tyttökoulu, jossa ylhäiset neidot saivat koulutuksensa viimeisen silauksen ennen astumistaan seurapiirielämään”.

Smolnan luostarin päärakennus on yksi Pietarin päänähtävyyksistä, mutta se jäi minulta näkemättä. Se oli nimittäin verhottu rakennustelineillä ja suojapeitteillä. Se on hyvä, että paikkoja rempataan. Rempattavaa nimittäin riittää.

Smolnan luostarin päärakennuksen yksityiskohdat jäivät pimentoon.

Matkan varrella Shpalernaja-kadulla kuljin ohi rakennuksen, jossa 1800-luvun loppupuolella toimi tsaarin armeijan ratsuväkiyksikkö. Siellä vaikutti aikanaan eräs tsaarin armeijan upseeri, josta myöhemmin tuli suurlahtari, punakapinan kukistaja sekä Suomen marsalkka. Rakennuksessa toimivan hotellin nimi Marshal osoittaa kunniaa tälle muruselle Pietarin ja Suomen kiehtovasti yhteen nivoutuvaa historiaa.

Pietari on sotilaskaupunki. On ollut aina ja on ilmeisesti edelleen. Kapiaisia näkee katukuvassa joka päivä. Venäjän armeijan laivaston esikunta sijaitsee Admiraliteetissa, heti talvipalatsin naapurissa. Kaupungilla guljaillessa sotilasakatemioita tulee vastaan hämmästyttävän usein. Tällä kävelyreissulla ohitin Mihailovskin tykistöakatemian.

Venäjällä näyttävyys on tärkeää. Se näkyy muun muassa sillan kaiteissa sekä vanhojen talojen julkisivuissa. Taustalla Mihailovskin tykistöakatemia.

Opinnoista en ole aikoihin kirjoitellut. Valitettavasti siksi, että paljonkaan ei ole kirjoittamisen arvoista. Tänne oli muutama viikko sitten roudattu Italiasta professori pitämään kurssia. Ilmeisesti koulutusohjelmamme koordinaattoreille on aivan sama, mistä tämä arvostettu vieraileva tähti meille puhuu, koska ainakaan kurssin sisältö ei vastannut kurssin nimeä. ”Modern Energy Problems” voi pitää sisällään melkeinpä mitä tahansa puppua, mutta professori puhui lähinnä erilaisten laboratoriomittausten tekemisestä, mittalaitteiden signaaleiden käsittelystä sekä mittaustulosten analysoinnista. Kurssin nimeksi olisi sopinut paremmin ”Modern Measurement Problems”. No, sainpahan taas helpot nopat (opintopisteet).

Helmikuussa tänne omien sanojensa mukaan kauniiseen maahan oli lentänyt brasilialainen professori pitämään kurssia energiatehokkaista rakennuksista. Hän puhui Etelä-Amerikan energiatehokkuushaasteista viitaten lähinnä tapoihin välttää auringon paahdetta. Minun käsittääkseni Venäjän energiatehokkuushaasteet liittyvät hieman muihin ilmiöihin. Esimerkiksi ikkunat kannattaa laittaa kiinni talvipakkasilla.

Tällä hetkellä työn alla on nestedynamiikan numeerisia simulaatioita, ilmastointitekniikkaa, jätelämpövirtojen hyödyntämistä ja venäjän kieltä. Vuosi alkaa kyllä olla pian paketissa opintojen osalta. Toivotaan, että tulee tarpeeksi noppia.

Mitä tulevaisuudessa? Elämäni valo tullee luokseni nauttimaan Pietarin keväästä! Huhujen mukaan saamme nauttia myös Floridan auringosta, kun kansallissankarit Jokinen ja Barkov tulevat vahvistamaan Suomen jääkiekkomaajoukkuetta MM-kisoihin. Minulla on liput Suomen otteluihin Slovakiaa ja Yhdysvaltoja vastaan. Häpeän jo etukäteen kiekkoturistien käytöstä. Onneksi voin itse paikallisena vain paheksua.

Jos tietäisin lopullisen Suomeen palaamisen päivämäärän, voisi tuntua jo haikeammalta. Enköhän vietä täällä vielä reilun kuukauden. Valitettavasti minulla ei ole kiirettä Suomeen, koska en ole löytänyt kesätöitä. Kesätyöttömyys stressaa. Ei tee mieli tuhlailla rahoja, koska tuntuu, että kaikki tuhlattu on pois ensi talvesta.

Tänään menen venäläisen kaverini kanssa konserttiin. Vuorossa on pari Sergei Prokofjevin viulusonaattia. Aika jäykkää tavaraa, mutta tuleepahan sellainenkin koettua.

Päivän kappaleesta en valitettavasti löytänyt sellaista live-tallennetta, jonka äänenlaatu tekisi oikeutta muusikoille. Olen kuunnellut tätä orkesteria viimeisten kuukausien aikana paljon. Se on jatsii.