Olipa kerran Boris,
jolla oli sen pituisen sen lisäksi sen pituinen mersu, että sitä voi jo
limusiiniksi kutsua. Boris johti uransa aikana useita merkittäviä orkestereita
sekä soitti niissä. Hän oli myös laulu-, tanssi- sekä juomamiehiä ja tenniksen
ystävä. Laajalle ulottuvien aktiviteettien lisäksi Borisilla oli aikaa hoitaa
myös Venäjän ensimmäisen presidentin virkaa.
Boris Nikolajevits
Jeltsin pääsi Venäjän presidentiksi kiihotettuaan kansaa panssarivaunun päältä.
Verbaalisesti. Hänen presidenttiyden aikana Venäjällä elettiin sekavaa aikaa.
Moskovan kaduilla ajelivat Jeltsinin mersun lisäksi mafiamersut. Menestyvien
miesten tyyli oli esimerkiksi seuraavan kaltainen.
Kun se nykyään on
enemmänkin tämän kaltainen.
Kuva otettu Made in CCCP -huumorisivustolta. Tekstin vapaa suomennos: "Rispektit sellaisille tytöille, jotka rakatavat poikaystäviään luonteen, ei ulkonäön takia" |
Tsetseniassa
sodittiin ja kaverit pääsivät hyviin hommiin. Tuli ilta ja tuli vaalipäivän
aamu. Boris sai jatkokauden sittemmin epämääräisissä oloissa kuolleen
mediamogulioligarkkikaima Boris Berezovskin tukemana. Pääministerit vaihtuivat
tiuhaan, mutta viimeisimmäksi hänen aikakautensa pääministeriksi nousi tiedätte-kyllä-kuka.
Boris Jeltsin jätti Venäjän tiedätte-kyllä-kenelle vuosituhannen vaihteessa.
Tiedätte-kyllä-kuka järjesteli hommat sillä tavalla, ettei Boris joutuisi
tuomioistuinten raatelemaksi. En kyllä tiedä, miksi tuomioistuimilla olisi
ollut nokan koputtamista. Jeltsin vaihtoi orkesteria vuonna 2007.
Juonipaljastukset
päättyvät tähän.
Lähteet:
Zhmurki (elokuva)
Wikipedia
Made in CCCP (Facebook-sivu)
sekä seuraavat videot
Tämän kiehtovan
suurmiehen polut kohtasivat kanssani pari viikkoa sitten vieraillessani Antsan
kanssa autonäyttelyssä. En ole varsinaisesti automiehiä, mutta kai sitä
sunnuntaipäivän voi viettää turhemminkin. Esimerkiksi kärsimällä pahaa oloa ja
väsymystä pahamaineisen Dumskaja-kadun anniskeluravintoloissa vietetyn yön
jälkeen.
Messuhallin
pihalla näin näyttävän ja jonkin verran itseäni nuoremman saksalaiskaunottaren.
Menin ihailevaan tätä runsasta ja eleganttia neitosta. Se oli myynnissä.
Surullisia ovat kohtalot tässä rujossa maailmassa. Myynti-ilmoituksesta kävi
esille, että kaunotar oli presidentti Jeltsinin vanha ja ilmeisen vähän ajettu.
Tässä vaiheessa jo rikkaallakin mielikuvituksella siunatut ymmärtävät, että edessäni kiilsi oikea miljoonamersu!
Mersuja on
maailma täynnä ja messuhallissa niitä oli lisää. Kiertelin paikat läpi
näennäisen kiinnostuneena. Kuten oikeilla messuilla kuuluukin, myynnissä oli suomalaista
metrilakua. 100 ruplaa (1,35 €) pötkö. Lakut jäivät ostamatta. Antsan lisäksi
seurueessamme oli kaksi muuta suunnilleen saman ikäistä venäläissälliä. Heidän
noutamisensa oli taas oikein tyypillistä venäläistä säätämistä. Samalla opin,
että kerrostalojen väleissä puikkelehtivat, autoja täynnä olevat kapeat tiet
voivat muodostaa melkoisen labyrintin. Toverini jäivät vielä katselemaan autoja
ja ilmoitin, että lähden kylille. Kaverit kyselivät, osaanko mennä, minne ikinä
olen menossa. Totta kai osaan. Olenhan peterburzhets,
pietarilainen.
Menin pitsalle
erääseen italialaiseen ravintolaan, jossa olin käynyt pari kertaa aiemminkin. Laseittain myytävä talon viini
ei ole kovin kummoista, mutta pitsat ovat erinomaisia.
Minulla on tapana tutkia Google Mapsilla Pietarin alueita, joissa en
ole guljaillut. Erään karttatiedustelusession jälkeen päätin kävellä Leninin
aukiolta Smolnan luostaria katsomaan. Luostari toimi 1700-luvun puolen välin
tienoilla vain parisen kymmentä vuotta, jonka jälkeen alueelle Wikipedian
mukaan perustettiin ”Venäjän ensimmäinen tyttökoulu, jossa ylhäiset neidot
saivat koulutuksensa viimeisen silauksen ennen astumistaan seurapiirielämään”.
Smolnan luostarin
päärakennus on yksi Pietarin päänähtävyyksistä, mutta se jäi minulta näkemättä.
Se oli nimittäin verhottu rakennustelineillä ja suojapeitteillä. Se on hyvä,
että paikkoja rempataan. Rempattavaa nimittäin riittää.
Smolnan luostarin päärakennuksen yksityiskohdat jäivät pimentoon. |
Matkan varrella Shpalernaja-kadulla
kuljin ohi rakennuksen, jossa 1800-luvun loppupuolella toimi tsaarin armeijan
ratsuväkiyksikkö. Siellä vaikutti aikanaan eräs tsaarin armeijan upseeri, josta
myöhemmin tuli suurlahtari, punakapinan kukistaja sekä Suomen marsalkka.
Rakennuksessa toimivan hotellin nimi Marshal osoittaa kunniaa tälle muruselle
Pietarin ja Suomen kiehtovasti yhteen nivoutuvaa historiaa.
Pietari on
sotilaskaupunki. On ollut aina ja on ilmeisesti edelleen. Kapiaisia näkee
katukuvassa joka päivä. Venäjän armeijan laivaston esikunta sijaitsee
Admiraliteetissa, heti talvipalatsin naapurissa. Kaupungilla guljaillessa
sotilasakatemioita tulee vastaan hämmästyttävän usein. Tällä kävelyreissulla
ohitin Mihailovskin tykistöakatemian.
Venäjällä näyttävyys on tärkeää. Se näkyy muun muassa sillan kaiteissa sekä vanhojen talojen julkisivuissa. Taustalla Mihailovskin tykistöakatemia. |
Opinnoista en ole
aikoihin kirjoitellut. Valitettavasti siksi, että paljonkaan ei ole
kirjoittamisen arvoista. Tänne oli muutama viikko sitten roudattu Italiasta
professori pitämään kurssia. Ilmeisesti koulutusohjelmamme koordinaattoreille
on aivan sama, mistä tämä arvostettu vieraileva tähti meille puhuu, koska
ainakaan kurssin sisältö ei vastannut kurssin nimeä. ”Modern Energy Problems”
voi pitää sisällään melkeinpä mitä tahansa puppua, mutta professori puhui
lähinnä erilaisten laboratoriomittausten tekemisestä, mittalaitteiden
signaaleiden käsittelystä sekä mittaustulosten analysoinnista. Kurssin nimeksi
olisi sopinut paremmin ”Modern Measurement Problems”. No, sainpahan taas helpot
nopat (opintopisteet).
Helmikuussa tänne
omien sanojensa mukaan kauniiseen maahan oli lentänyt brasilialainen professori
pitämään kurssia energiatehokkaista rakennuksista. Hän puhui Etelä-Amerikan
energiatehokkuushaasteista viitaten lähinnä tapoihin välttää auringon
paahdetta. Minun käsittääkseni Venäjän energiatehokkuushaasteet liittyvät
hieman muihin ilmiöihin. Esimerkiksi ikkunat kannattaa laittaa kiinni
talvipakkasilla.
Tällä hetkellä
työn alla on nestedynamiikan numeerisia simulaatioita, ilmastointitekniikkaa,
jätelämpövirtojen hyödyntämistä ja venäjän kieltä. Vuosi alkaa kyllä olla pian
paketissa opintojen osalta. Toivotaan, että tulee tarpeeksi noppia.
Mitä
tulevaisuudessa? Elämäni valo tullee luokseni nauttimaan Pietarin keväästä!
Huhujen mukaan saamme nauttia myös Floridan auringosta, kun kansallissankarit
Jokinen ja Barkov tulevat vahvistamaan Suomen jääkiekkomaajoukkuetta
MM-kisoihin. Minulla on liput Suomen otteluihin Slovakiaa ja Yhdysvaltoja
vastaan. Häpeän jo etukäteen kiekkoturistien käytöstä. Onneksi voin itse
paikallisena vain paheksua.
Jos tietäisin
lopullisen Suomeen palaamisen päivämäärän, voisi tuntua jo haikeammalta.
Enköhän vietä täällä vielä reilun kuukauden. Valitettavasti minulla ei ole
kiirettä Suomeen, koska en ole löytänyt kesätöitä. Kesätyöttömyys stressaa. Ei
tee mieli tuhlailla rahoja, koska tuntuu, että kaikki tuhlattu on pois ensi
talvesta.
Tänään menen
venäläisen kaverini kanssa konserttiin. Vuorossa on pari Sergei Prokofjevin
viulusonaattia. Aika jäykkää tavaraa, mutta tuleepahan sellainenkin koettua.
Päivän
kappaleesta en valitettavasti löytänyt sellaista live-tallennetta, jonka äänenlaatu tekisi
oikeutta muusikoille. Olen kuunnellut tätä orkesteria viimeisten kuukausien
aikana paljon. Se on jatsii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti