Toukokuussa tapahtuu

Toukokuu on hienoa aikaa olla Pietarissa. Vihreys on vallannut puistot ja pusikot. Aurinko paistaa, grillimaisterit hääräilevät puistoissa hiiliensä sekä vartaidensa kanssa ja suomalaiset kiekkoturistit juovat hotellin sekä hotellin vieressä olevan pubin oluthanat tyhjiksi.

Mies on ongella Talvipalatsin edessa ja sai kaloja. Tytöt opetetaan  poseeraamaan pienestä pitäen. Ensin otettiin kuva tyttärestä ja sitten äidistä.

Opiskelijalle toukokuu tarkoittaa harjoitustöiden kirjoittamista sekä tenttejä. Olen saanut pohtia Suomen jäähallien lämmön talteenottomahdollisuuksia sekä voimalaitosten päästörajoja numeeristen simulaatioiden ohella. Opiskelu on ollut pitkästä aikaa mielekästä ei vähiten kotiyliopiston professorin pitämien kurssien takia. Toisaalta toinen, intialainen professori on pitänyt huolen yleissivistyksen kerryttämisestä. Intian energiainsinöörit pohtivat vähän toisenlaisia juttuja kuin me pohjoisen maailmanparantajat.

Kävin kuljeskelemassa hautausmaalla, jonne on haudattu karkeasti 500 000 ihmistä Leningradin piirityksen aikana.

Venäjällä toukokuu, erityisesti sen alku ovat velttoilun aikaa. Vapun tienoilla on pari yleismaallista vapaapäivää, joita seuraa viikon kuluttua VOITONPÄIVÄ. Kaikki kynnelle tai edes sen reunalla roikkumaan kykenevät yrittävät sumplia vapun ja voitonpäivän väliset arkipäivät lomaksi. Samanlainen löysäilyjakso on luotettavien venäläis-posiolaisten lähteiden mukaan myös tammikuussa uudenvuoden ja en muista minkä muun tärkeän juhlan tienoilla.

Missään muualla Venäjällä kuin tällä hautausmaalla en ole nähnyt tällaista reittiä liikuntaesteisille. Veteraanit ja piirityksestä selvinneet, blokadnikit, halutaan saada päämuistomerkille.

Vappuna sain kutsun lähteä erään venäläisseurueen mukaan Suomenlahden rannalle viettämään päivää ja grillaamaan. Otin kutsun tietenkin iloiten vastaan. Kävimme kaupassa ostamassa ison läjän ruokatarvikkeita ja ruokajuomia. Udelnajan juna-asemalla havaitsimme, että emme olleet idean kanssa yksin, vaan Kuokkalan ja Terijoen dyyneille oli tulossa paljon väkeä. Solnechnojen junapysäkiltä oli matkaa rantaan noin kaksi kilometriä.

Päivä oli komea. Lentopalloa pelattiin ja yksi seurueen jäsenistä viritteli kuormaliinan kahden puun väliin nuorallakävelyä varten. Lokit lensivät lähes paikallaan tuulessa virtauksen kannattelemina. Toisen seurueen väki heitteli ilmaan lihanpalasia, joita lokit taidokkaasti nappasivat suoraan lennosta.

Olimme rannalla varmaan viitisen tuntia ja välillä lähdin katselemaan paikkoja. Istahdin dyynin harjalla olevalle mättäälle googlettelemaan, olimmeko jo menetetyn Karjalan puolella ja mitä horisontissa näkyvät rakennelmat voisivat olla. Tiesin, että vastarannalla olisi jossakin Sosnovij Borin ydinvoimala, josta syksyllä tussahti höyryt pihalle. Näytin varmaan lohduttomalta siinä puhelinta räplätessäni, kun viidentoista metrin päähän leiriytyneestä seurueesta huikattiin: ”Nuori mies, onko kaikki hyvin?” Vastasin kaiken olevan kunnossa ja kerroin, mitä googlettelin. Vaikuttivat yllättyneiltä, kun he tajusivat minun olevan mamu. Jutustelimme kymmenisen minuuttia opinnoista, Pietarista sekä elämästä Venäjästä ja Suomesta. Tällaiset odottamattomat kohtaamiset venäläisten kanssa toistuvat silloin tällöin ja niistä on jäänyt minulle aina positiivinen jälkimaku. 

Voitonpäivän valmistelut alkavat varmaan lokakuussa. Sen verran tärkeästä juhlasta on nimittäin kyse. Tänä suurena päivänä taksisovelluksen autotkin oli muutettu T-34 –tankeiksi. Tankkeja ei Nevskillä voitonpäivänä liikkunut, mutta sota-aikaisten kuorma-autojen lavoilla kuljetettiin veteraaneja. Moskovassa oli ohjusmiehen sanoin isoja puikkoja pötköllään.

Löytyihän niitä ohjuslavetteja Pietaristakin.

Voitonpäivä on juhlana hieno. Kadulla on paljon ihmisiä ja väki on hyväntuulista. Nevski prospekti on varattu jalankulkijoille. Kadulla myydään Venäjän lippuja sekä oliivinvihreitä tähdenmuotoisella kokardilla varustettuja suikkia. Paraatin alkaessa kansa hihkuu hurraata, tai venäläisittäin paremmin uraata. Paraatissa marssivien marssitaito sekä –asenne vaihtelee. Joukossa jutustellaan ja räpelsipä eräs taistelija puhelintaan. Hyvä niin. Vanhempien tieteenharjoittajien ohittaessa korviin kuuluu rytmikäs kilinä. Mitalit rinnassa kertovat suurista isänmaallisista ansioista.

Siinä missä Suomen itsenäisyyspäivä on tunnelmaltaan arvokas, jopa harras, on Venäjän voitonpäivässä karnevaalitunnelmaa. Lienee vuodenajallakin osuutta asiaan. Hurjimmat kiinnittävä autojensa katoille kuormaliinoilla ja ilmastontiteipillä poppivehkeitä tai itse askartelemansa pahvisen panssarivaunun tornin ja kaahaavat ympäriinsä. Liian vaarallista Suomeen!

Panssarivaunuja Pietarin kaduilla

On luonnollista, että sota muistetaan. Kuitenkin katsellessani täällä ympärilleni mietin, mitä tämä voitostaan vieläkin hurmioitunut kansa voitollaan saavutti. Ei ainakaan avointa, länsimaisittain tarkasteltuna tervettä demokraattista yhteiskuntaa, saati moneen sodassa tappion kokeneeseen maahan verrattavaa aineellista hyvinvointia.

Veneily on hieno harrastus, mutta ei tuolla kyllä parhailla haukikaislikoille pääse.

Historian analysointi sikseen. Ajatuksia on, mutta ne ovat lähinnä subjektiivisesti muodostuneita käsityksiä, vaikka kuinka yritän analyyttisesti ja objektiivisesti ajatella. Hyvä asenne ei auta, jos ei tiedä tarpeeksi. Venäjän ja Neuvostoliiton historia sekä niiden vaikutus nykypäivään ovat niin suuria kokonaisuuksia, etten ole niistä saanut kelvollista kokonaiskuvaa muodostettua. Mitkä voimat aiheuttavat minkäkin seurauksen, ja minkä mekanismin kautta? Olisi siinä taas Routalemmelle vähän miettimistä.

Ei toukokuu voitonpäivään lopu. Rakas elämänkumppanini saapui nauttimaan Pietarin keväästä. Lomamme kesti taas perinteisesti perjantaista maanantaihin ja oli oikein rentouttava. Seurasimme suomalaisten jääkiekkofanien torkkumista ja mölinää Suomi-Slovakia –ottelussa. Kävimme ihmettelemässä paikallista huvipuistoa sekä haiden ja rauskujen ruokkimista lasin läpi. Loman huippuhetkiä - Paten maalin lisäksi - oli huomata, kuinka helposti ruokaa sai kuin saikin tikuilla suuhun!

Moskva-nimisen ravintolan terassilla on komea nauttia päivästä ja aterioida. Söimme karppia ja haukea.

Viime perjantaina minä parinkymmenen tuhannen muun musiikin ystävän lisäksi saavuin Palatsiaukiolle kaupungin päivän konserttiin. Ennen konsertin alkua Pietarin pormestari piti puheen, jossa luonnollisesti ylisti kaupunkia oikeana tieteen ja taiteen Mekkana. Joku pormestarin apumies piti huolen poliittisesta puolesta ja kiitti maan presidenttiä ja pääministeriä siitä, kuinka he tukevat ja auttavat Pietaria kaikin tavoin. Myös sotaveteraaneja muistettiin kiittää ja niin konsertti pääsi alkamaan. Mihailovskij-teatterin sinfoniaorkesteri säesti useita laulajia, joista suurimpana tähtenä Mikkelin musiikkijuhlillakin vieraillut Anna Netrebko. Konsertti oli ilmainen ja show oli laaja: lavalla vipelsi arviolta lähemmäs sata esiintyjää.

Kattokruunu pitää ulkoilmakonsertissa olla. Painoa valaisimella oli melkein 700 kiloa.

Kuun lopussa piti kirjoitella raportteja ja analysoida elokuvan perusteella venäjäksi, miksei Sergei Rahmaninov enää juuri säveltänyt paettuaan vallankumousta Amerikkaan. Viimeistelin eilen viimeisen raportin ja kirjoitin tänään viimeisen tentin. Meinasi tulla stressi, kun maanantaina kuulin, että perjantaina olisi tentti ja minulla oli jo lentolippu. Latteudeksi jo muodostuneen Venäjää kuvaavan sananlaskun mukaisesti kaikki taas järjestyi, kun vähän potki, ja nyt tentti on kirjoitettu.

Vanhoja hyväkuntoisia autoja näkee täällä harvoin. Paitsi että tämän korimallin Ladaa valmistettin vielä tälläkin vuosituhannella.

Huomenna lähden Volgogradiin katsomaan Äiti Venäjän patsasta ja Volgaa. Sieltä otan yöjunan Moskovaan. Junamatka on mukavan lyhyt tällä kertaa, vain 18 tuntia. Tuossa ajassa ehtii hyvin mietiskellä kaikenlaista, mutta vielä ei pitäisi olla mielenterveyden koetuksella. En ole vielä miettinyt, mitä teen Moskovassa. Bolshoi-teatterissa haluaisin käydä. Moskovan liepeillä olisi myös eräs maailman parhaista panssarivaunumuseoista, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua, että olen saanut panssarivaunuista vähäksi aikaa tarpeekseni.

Päivän taideteoksessa runon minä on ollut niin päissään muuttaessaan Leningradiin tai Pietariin, ettei muista osoitetta saati pelkkää katua tai talonnumeroa. Sen verran sankari saa kuitenkin muistin syövereistä sammallettua, että osoite on tällä hetkellä www leningrad SPB . ru