Torpeedolla kielimuuria päin

En olisi Venäjälle tullessani uskonut, että täällä myydään torpeedoja melkein jokaisessa kadunkulmassa. On tunnettua, että armeija ja sotilaallinen menestys ovat monille venäläiselle sydämen asioita, mutta kotitalouksien varustautumiseen en olisi uskonut. Ulkomaalaisena en heti uskaltautunut hankkimaan omaa torpeedoa, mutta tarkkailtuani varustautumista melkein pari kuukautta uskaltauduin torpeedokaupoille.

Siinä se torpeedo pötköttää kauniilla päiväpeitolla.

Torpeedo on siis jonkinlainen meloni, joka lienee saanut venäjänkielisen nimensä (торпеда, torpeda) pitkulaisen muotonsa ansiosta. Hedelmälle voi olla suomenkielinen nimi, mutta olen jo kovin kiintynyt torpeedoon. En ole suuri meloonien ystävä, mutta kyllä tämä syötyä tulee. Silmät kiinni maistettuna en erottaisi makua cantaloupesta tai hunajamelonista. Niin kuin asejärjestelmät yleensäkään, ei tämäkään torpeedo ollut ihan halpa. Kilohinta oli 80 ruplaa (1,14 €). Arbuuseja eli vesimelooneja olen nähnyt myytävän 10 ruplan kilohinnalla (0,14 €). Omalle pikku torpeedolleni kertyi hintaa noin 350 ruplaa eli melko tarkkaan viisi euroa! Suomessa olisi jäänyt ostamatta.

Ruutia torpeedon sisällä

Minulla on ollut jalka vähän pipi. Suomessa kuljen pyörällä paikasta toiseen, mutta täällä joudun kävelemään sekä kaikki koulumatkat että muut guljailut. Koska vietän nyt kovin urbaania elämää, olen käyttänyt pääasiassa siistejä kenkiä, joiden suunnittelussa ergonomisuus ja vaimennusominaisuudet eivät ole olleet pääprioriteetteja. Kinttu kai pahoitti mielensä yhtäkkisestä rasituksesta. Liekö Jutin nilkkatulehdus tarttunut ottaessamme yhteiskuvan viime tammikuussa?

Jouduin antamaan tyyliseikoista periksi ja hankkimaan mukavammat kengät. Läheisessä ostoskeskuksessa on urheilukauppa, jossa myydään Adidaksen ja Reebokin tuotteita edullisesti. Lampsin kenkäosastolle kurottaen katseen kanoottilaariin. Monenlaista tohvelia oli tarjolla, mutta en oikein ottanut niistä tolkkua. Halusin nimittäin, että kengissä oli kantavaimennus. Ei auttanut kuin katsoa puhelimen sanakirjasta, mikä on vaimennin venäjäksi ja kokeilla googlesta, käytetäänkö sanaa kenkiin liittyen. Olin jättänyt buranat syömättä aamulla, ja jalka kivisteli ikävästi. Otin riskin itseni nolaamisesta ja rohkenin kysäistä myyjältä kenkiä ”amortisaattorilla”. Niitähän alkoi löytyä! Tai sitten ei löytynyt, mutta jonkinlaisia ainakin löytyi. Ei muuta kuin sovittelemaan. Myyjän tuomien kenkien hintahaarukka oli tasaisesti 50 euron tietämillä, eli hinnan takia ei tarvinnut jättää yhtään kenkäparia sovittamatta, vaan annoin itselleni luvan valita miellyttävimmät.

Kielitaitoni oli selvästi vakuuttanut myyjän, koska hän aloitti small talkin kysellen, mitä teen Venäjällä. Vastasin opiskelevani Politehissa ja myyjä kertoi niin ikään opiskelevansa tuossa arvostetussa opinahjossamme. Olen törmännyt ystävälliseen asiakaspalveluun aiemminkin ja kehittänyt syvällisen analyysin perusteella hienon teorian aiheeseen liittyen. Vaate- tai laukkukaupoissa kiertäessäni myyjät ovat usein oikein ystävällisiä. Jos asiakaspalvelijan tehtävä on oikeasti saada oman toimintansa kautta myytyä jotakin, silmät räpsyvät herkästi ja hihitellään ulkomaalaisen hassuille sanavalinnoille. Myyjän ollessa mies ollaan muuten vain hyvää pataa. Huvittavia tilanteita syntyy, kun myyjän kerrottua kaikenlaista tuotteen alkuperästä ja korkeasta laadusta totean rehellisesti sanottuna ymmärtäväni venäjää vielä vähän kehnosti. Reaktio voi olla mitä tahansa hiljentymisen ja tilanteesta vetäytymisen, hihityskohtauksen tai ydinseikkojen rauhallisen toistamisen väliltä. Välillä saattaa jopa kuulla muutaman sanan englantia. Tylympiä asiakkaiden palvelijoita ovat sen sijaan tiskien takana istuvat kassarouvat, joiden tehtävänä on lähinnä kerätä asiakkaalta rahat pois tai lyödä soppa ja smetanamälli lautaselle. Esimerkiksi yliopiston ruokalassa keittiön täti töksäyttää ”Puhu” sen sijaan, että kysyisi ”Mitä saisi olla?”. Suomessa ollaan sentään fraasien tasolla näennäisen kohteliaita, vaikkei usein silmiin katsotakaan.

Siis, vaikka Venäjällä ”asiakaspalvelijat” ovat usein tylyjä, täältä saa myös hyvää palvelua ainakin, jos osaa kieltä. En totta puhuen usko, että metropoletteja myyvät tädit ajattelevat palvelevansa asiakkaita. Ehkä he ennemminkin yrittävät hoitaa jokaisen asiakkaan alta pois mahdollisimman nopeasti nopeuttaen täten myös asiakkaan matkaa. Ei kukaan metroon jutustelemaan tule.

Lappeenrannassa minut tunnetaan suurena pumppujen ystävänä: kirjoitin kandidaatintyönikin suurista ydinvoimalaitosten pumpuista saaden työstä niin sanotusti ”helpon femman”. Näiden modernille elämälle tärkeiden härveleiden pariin on hyvä palata ulkomaillakin. Hankimme porukalla 18 litran vesiastioita, joista vettä pumpataan pois jonkinlaisella syrjäytyspumpulla. Emme tehneet tätä pelkästä pumppaamisen riemusta, vaan saadaksemme puhdasta juomavettä asuntolassamme. Vesijohtovettä ei täällä kannata juoda. Huonetoverini totesi, että vedenpinnan laskiessa eli nostokorkeuden kasvaessa täytyy pumpata lujemmin saadakseen vettä lasiin. Ihanaa, että vielä on ajattelevia ihmisiä! Ilmiö on jokseenkin triviaali, sillä pumpun vaatima teho voidaan määritellä seuraavalla tavalla.

P = roo*g*H*Q/n

P              teho

roo           nesteen tiheys

g              putoamiskiihtyvyys

H             nostokorkeus

Q             nesteen tilavuusvirta

n              hyötysuhde

Yhtälöön menee sisään kilogrammoja per kuutiometri, metrejä sekunnissa sekunnissa, metrejä ja kuutiometrejä sekunnissa sekä yksi yksikötön luku. Ulos tulee watteja. Jännää! Kiinnostuneet henkilöt voivan lukea aiheesta lisää esimerkiksi Allan Wirzeniuksen ansiokkaasta teoksesta Keskipakopumput.

Torpeedo, uudet kengät ja syrjäytyspumpulla varustettu vesisäiliö.

Minun on usein vaikea sisäistää niitä Venäjään ja venäläisten kanssa toimimiseen liittyviä nyrkkisääntöjä, joita olen useista kirjoista lukenut. Minulle olisi pitänyt olla selvää, että täällä moni asia vaatii jopa nelinkertaisen ajan kuin vastaava toimenpide Suomessa. Myös se on tunnettua, että venäläisen kanssa täytyy olla jonkinasteinen kaveri ennen kuin mitään hedelmällistä voi saada aikaan. Valittelin aiemmassa kirjoituksessa, että venäläisiin tutustuminen on hankalaa. Nyt alan kuitenkin pikku hiljaa huomata jään sulavan.

Minun touhujani on ilmeisesti tarkkailtu näiden viikkojen ajan. Kenties olen saanut osoitettua olevani ihminen siinä missä hekin, koska voin jo sujuvasti jäädä luentojen jälkeen jutulle - tai ainakin yrittämään päästä kärryille, mistä toverini puhuvat. Heidän kanssaan puhuessa usko oman kielitaidon kehittymiseen palaa, koska kyllähän ulkomaalaista useimmiten ymmärretään, jos halutaan ymmärtää. Mukavaa on, kun lähdettäessä eri suuntiin sanotaan käsipäivää ja toivotetaan menestystä. Venäläiset miehet kättelevät hyvin usein tavatessaan ja erotessaan. Kysyessäni Energy clubin johtonaiselta naisten kättelemisestä, sain nyrkkisäännökseni kätellä naisia vain, jos he tekevät siihen aloitteen.  

On tullut selväksi, että monet yliopisto-opiskelijat täällä eivät osaa englantia, eivät usein edes ymmärrä. Eikä useimpien vaihto-opiskelijoiden venäjän kielen taito ole sillä tasolla, että ymmärtäisimme kovin hyvin venäläisten normaalia puhetta. Tämä vaikeuttaa esimerkiksi Energy Clubin toimintaa. Minulla oli jokseenkin väärät odotukset yhteisön suhteen, koska ajattelin sen olevan aidosti kansainvälinen, kuten nimestä voisi päätellä. Täällä tuntuu olevan yleistä se, että touhuille kehitetään hieno englanninkielinen nimi, mutta siihen se kansainvälisyys sitten jää. Ja miten toiminta voisikaan olla kansainvälistä, jos toimijoiden välillä ei ole yhteistä kieltä? Onneksi sentään yhteisön johtohahmo puhuu hyvää englantia. Ilmeisesti heillä on kuitenkin jonkinlainen intressi kansainvälistää toimintaa, koska meitä on kutsuttu mukaan illanviettoihin ja ideoimaan toteutettavia projekteja. Viimeisimmässä illanvietossa tilanne oli sellainen, että pöydän ympärillä istuvista ulkomaalaisista kaksi oli suomalaisia ja kaksi saksalaisia. Kaikki miehiä. Venäläisten noin kahdeksan hengen delegaatiossa oli yksi mies. Kysyin koolle kutsuneelta, missä venäläiset jätkät ovat. Vastaukseksi sain kysymyksen, missä kansainväliset naiset ovat. Totesin, ettei energia-alaa opiskelevien joukossa sellaisia juuri ole, eli siskon poikieni sanoin servasin hänet. Venäläisten miesten kohtalo jäi siis arvoitukseksi.

Kielimuuri asettaa siis jonkinlaisia haasteita toiminnalle, mutta aiomme kaverini kanssa kuitenkin esittää kahta projektia seuraavassa tapaamisessa. Ensimmäisen ideana olisi edesauttaa vieraiden kielten oppimista puolin ja toisin sekä kartuttaa esiintymistaitoja pitämällä esityksiä oman maan energiatalouden peruspiirteistä. Minä yrittäisin siis pitää parhaani mukaan venäjäksi ja venäläiset englanniksi tai venäjäksi sekä englanniksi. Erikoista on se, että meillä ei ilmeisesti ole täällä mitään kurssia, joka käsittelisi Venäjän energiataloutta. En siis tiedä, tuotetaanko täällä enemmän sähköä kivihiilellä vai vesivoimalla. Tai että kumpi on tärkeämpi vientituote: öljytuotteet vai maakaasu. Nämä olisi luonnollisesti helppo googlettaa. Minua kuitenkin ihmetyttää, että meille ei ilmeisesti edes haluta antaa toimialan paikallisia perustietoja. Ehkä olen jonkinlaisessa vähemmistössä tämän Venäjä-innostukseni kanssa. Valtaosa opiskelijoista vaikuttaa olevan kiinnostuneita enemmän teknologioista, jos niistäkään aidosti.

Toinen mahdollinen projekti olisi liittää vanhaan kuntopyörään generaattori tai dynamo, jolla pyörittää ihan mitä tahansa pienitehoista ja hullunkurista härveliä. Idea taitaa olla varastettu Lappeenrannan sähköteekkareilta. Tällä voisi esimerkiksi demonstroida yliopiston tapahtumissa lapsiperheille energiantuotantoa ja itsekin oppia käytännön sähkötekniikkaa. Mukaan pitäisi löytää venäläisiä kollegoja ja siten yrittää yhdessä saada aikaan jotakin konkreettista. Pelkästään suomalaisten tai saksalaisten kanssa tällainen puuhaaminen ei minua kiinnosta.

Mitä tulevaisuudessa? Rakas puolisoni tulee käymään ensimmäistä kertaa Venäjällä ensi perjantaina ja viipyy maanantaihin asti. Ihanaa! Ensi maanantaina hänen lähdettyä takaisin Suomeen menen kuuntelemaan Dmitri Hvorostovskia ja Elina Garancaa Oktjabrskij-konserttitaloon. Moskovassa pidetään 19.-21.11.  ”energiatehokkuuden ja energian säästämisen” tapahtuma, jonne Energy Clubista lähtee delegaatio osallistumaan erityisesti opiskelijoille tarkoitettuihin aktiviteetteihin. Energiatehokkuudessa ja energian säästämisessä onkin kyllä tässä maassa paljon tekemistä, kun lämpöpatterit huutavat hoosiannaa ja ikkunan raosta mahtuisi lentämään pulu sisälle, vaikka ikkuna on kiinni. Asiaan. Tapahtuma on Venäjän federaation energiaministeriön sekä Moskovan kaupungin järjestämä ja huhupuheiden mukaan Venäjän energiaministeri tulee puhumaan jopa opiskelijoille. Siistiä. Eihän siitä puheesta tolkkua ota, mutta voin ottaa selfien ja taputtaa raivokkaasti käsiä yhteen puheen jälkeen. Tapahtuman nettisivuilla on ensimmäisenä federaation presidentin kuva sekä hänen allekirjoittama tervehdys messuväelle.

Olen saanut nauttia hollannin kielestä täällä asuntolassa. Se on hauskan kuuloista ja välillä voi jopa ymmärtää yksittäisiä sanoja. Edellinen Energy Clubin illanvietto pidettiin saksalaistyylisessä Jager Haus –ravintolassa. Paikalla oli hanuristi, joka soitti seuraavaa teosta, mikä ilahdutti minua suuresti. Nyt tekin saatte nauttia hollannin kielestä.