Latteus myöhäisestä ajankohdasta ja tekemättä jättämisestä

Lupasin kirjoittaa lisää Irkutskista ja Jekaterinburgista. Saamanne pitää.

Irkutskissa huomaa olevansa kaukana kotoa. Huomattavan monilla ihmisillä kasvojen piirteet ovat aasialaiset. Venäjän kansalaisista noin 20 % on etnisesti muita kuin venäläisiä ja siirtolaisia on paljon erityisesti Keski-Aasian maista. Irkutskissa on vallassa erilainen muoti kuin Pietarissa. Sekä miehillä että naisilla näki jaloissaan luultavasti porontaljoista tehtyjä saappaita. Karvalakkeja näkyi katukuvassa enemmän kuin Pietarissa. Yli 20 asteen pakkasesta huolimatta näin ihmisiä pihalla ilman lakkia ja hanskoja. Siperiassa talven kanssa osataan elää.

Irkutskissa Angkar-joesta nouseva sumu teki lähialueet utuisiksi. Julkiset rakkaudenosoitukset ovat Venäjällä yleisempiä kuin Suomessa. Tässä rakastetaan Anjaa.

Irkutskia kutsutaan Siperian pariisiksi. En kyllä tiedä miksi. Vai saisiko tästä irti Pariisi-fiboja, jos vaihtaisi tilalle kesän, vihreät lehdet ja siistisi vähän paikkoja? En tiedä, en ole Pariisissa käynyt.

Siperialle on tunnusomaista koristeellinen puutalorakentaminen. Tai ehkä paremminkin oli tunnusomaista, koska talot ovat hyvin vanhoja ja mitä ilmeisimmin niille ei ole yleensä tehty mitään vuosikymmeniin. Tämä on taas sellainen asia, jota en oikein voi käsittää, koska näistä taloista voisi saada luotua jopa jonkilaisen brändin. Täällä taitaa olla vähän muutakin miettimistä kuin kaiken maailman brändiasiat.

Tässä talossa oli tehty pientä ulkoremppaakin. Etualalla amerikkalainen auto, jollaiset kyllä kelpaavat venäläisille yllättävän usein.

Vihannes- ja hedelmäkauppaa Irkutskin torilla. Kun pakkasta on yli pari kymmentä astetta, on helppo uskoa, että tuotteiden olomuoto on varsin kiinteä.

Länsimaissa turkiksiin ja niiden, ei kun siis eläinten tarhaamiseen turkistuotantoa varten suhtaudutaan yleisesti kielteisesti. Muuten nahkaa käytetään kyllä surutta. Vuosikymmeniä sitten tuskin oli vaihtoehtoisia, Siperian mittapuulla riittävästi lämpöä eristäviä ja viimalta suojaavia materiaaleja kuin turkikset. Ainakaan Neuvostoliitossa. Pitkälti tästä johtunee turkiskulttuurin nykyinenkin tila Venäjällä. 

Nykyään turkisten käyttöä voi mielestäni pitkää täytenä turhamaisuutena, etenkin Pietarissa. Baabuskojen lisäksi myös nuorempi sukupolvi ja miehet käyttävät turkiksia, mikä oli minulle yllätys. Miehillä materiaalina on useimmiten lampaan talja ja villa on sisäpuolella. Tällaisen takin paksut poimut tuovat minulle mieleen lihavan mursun. Saattaapa takin kantajalla olla paksut viiksetkin.

Pietarin turkismuotia. Venäjällä kaiken ei tarvitse olla kaunista, kunhan on näyttävää.

Ja tässä turkismuotia suoraan Nevski prospektilta.

Jekaterinburg näyttää modernilta, kun huomioidaan, että se avattiin ulkomaalaisille vasta 90-luvun alussa. Tätä ennen kaupunki oli merkittävä sotateknologian tuotantokeskus. Kaupungin keskustassa on paljon uusia rakennuksia ja rakennustyömaita. Talouskriisin kuitenkin huomaa. Osalla työmaista rakentaminen on pysähtynyt. Vaikka kaupungissa on yli 1,3 miljoonaa asukasta, ostoskeskuksissa on hämmentävän hiljaista. Erään luksustavaratalon useissa vierekkäisissä liikkeissä paikalla oli ainoastaan henkilökuntaa räpeltämässä puhelimiaan.

 

Liikerakennus nimeltä Vysotskij. Nimi viittaa pitkää tai korkeaa tarkoittavaan sanaan vysokij. 

Vladimir Vysotskin patsas Vysotskij-rakennuksen läheisyydessä.

Venäjä on yllätysten maa. Saapuessani Jekaterinburgissa hostellin makuusaliin kerrossängyn alapunkalla makoili Venäjän mittapuulla kypsään ikään ehtinyt herra. Hän mutisi minulle jotakin venäjäksi. Koska huoneessa oli muita ihmisiä unten mailla, ajattelin välttää turhaa säätämistä ja kuiskasin hänelle, etten ymmärtänyt. Ikään kuin syynä tähän kerroin olevani Suomesta. Tähän herra vastasi ”Then you must know English. Do you have some time?” Ukko nousi punkaltansa ja halusi vähän jututtaa minua. Hän esitteli itsensä Juriksi ja kertoi käyneensä Jyväskylässä työmatkalla, koska hänellä oli aiemmin vaneria valmistava yritys.

Setä kertoi käyvänsä Jekaterinburgissa parin viikon välein jutustelemassa englanniksi amerikkalaisten kirkonmiesten kanssa. Tätä hän tulisi harrastamaan niin kauan kuin vaimonsa sen sallii. Hän ehdotti, että lähtisin seuraavana päivänä mukaan ensin kiertämään kaupunkia ja sitten tapaamaan muuan amerikkalaista. Minulla ei ollut mitään suunnitelmia, joten lähdin miehen mukaan ilomielin. Pitkän junamatkan jälkeen tuntui mukavalta päästä keskustelemaan englanniksi. Juri valitteli nuorison englannin kielen taidon puutetta ja maansa tilaa. Toisen maailmansodan tuhoisammaksi perinnöksi maallensa hän nosti alkoholin. Sotaa käytiin viinan voimalla ja tämä näkyy maassa edelleen. 64-vuotias mies kertoi, ettei hänen nuoruuden tovereistansa ole enää monikaan elossa.

Afganistanin ja Tshetshenian sotien muistomerkki.

Juri viittasi menneisiin aikoihin kertomalla, ettei isänsä koskaan kommentoinut sanallakaan poliittista keskustelua, jota Jurin nuoruudessa 70-luvulla uskalsi jo pienessä piirissä käydä. Hiljaa pysyminen oli Stalinin aikaan eläneellä selkäytimessä. Puhe tuli myös jääkiekosta. Detroitin Red Wingsissä pelaava Pavel Datsjuk on Jekaterinburgista kotoisin ja käyttää kuulemma kesäisin paljon aikaa kotiseudullaan juniorijääkiekon ja lasten parissa. Pasha tunnetaan rapakon takanakin hyvänä jätkänä. Hän on voittanut ”parasta urheiluhenkeä ja herrasmiesmäistä käytöstä” osoittavalle pelaajalle jaettavan palkinnon neljästi ja on täten neljä kertaa yhtä hyvä ja kolme kertaa parempi jätkä kuin Jari Kurri. Venäjällä skaala on kaikessa laaja: osa huitoo mailalla toimitsijoita verille ja poistuu kaukalosta kesken palkintojenjaon, osa on todellisia herrasmiehiä. Ensimmäisen ryhmän edustajat muistetaan ulkomailla paremmin, valitettavasti ihan syystäkin.

Tapaaminen amerikkalaisen Frankin kanssa oli mielenkiintoinen. Miehellä oli vahvat käsitykset esimerkiksi homopropagandasta sekä presidentti Obaman uskonnollisesta vakaumuksesta. Obama on kuulemma muslimi eikä rakasta Amerikkaa. Frankin tapaamisensa jälkeen olisin voinut vielä mennä tapaamaan Jekaterinburgissa vaikuttavia amerikkalaisia mormoneja, mutta kieltäydyin kutsusta. Olin saanut amerikkalaisista uskon miehistä tarpeekseni.

Ensimmäinen muistoni maailmanpolitiikasta on, kun Venäjän presidentti Boris Jeltsin (lausutaan "baris") ja Yhdysvailtain presidentti Bill Clinton tapasivat Helsingissä maaliskuussa vuonna 1997. Olin tuolloin viisivuotias. Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin oli kotoisin Jekaterinburgista. Presidentin kunniaksi kaupunkiin on perustettu Jeltsin-tsentteri, jossa voidaan järjestää vaikka minkälaisia tapahtumia. Tsentterin edessä on asiaankuuluvasti tämän suurmiehen muistomerkki, jonka lähistöllä käyskenteli vartijoita, vaikka alueella oli rauhallista. Voihan toisaalta olla, että ilman vartijoita ei olisi rauhallista.

Kiinnostuneet henkilöt voivat perehtyä Boris Jeltsinin saavutuksiin esimerkiksi tästä linkistä: http://www.youtube.com/watch?v=3ZDVXOgbfOg

Jekaterinburgin historiaan kuuluu myös Venäjän toistaiseksi viimeisen tsaarin Nikolai II:n ja tämän perheen murhaaminen. Talvipalatsissa ja Tsarskoje Selossa vierailujani muistellessa mieleeni juolahtaa kansanomainen sananlasku ahneen lopusta, vaikka saattoipa Kolja joutua vastuuseen myös isiensä rikoksista. Surmapaikalle on myöhemmin rakennettu kirkko ja tsaarin perheen jäsenistä on tehty pyhimyksiä. Kirkossa on jokaisen keisarillisen perheen jäsenen muistoksi tehty komea muistotaulu. Eräs naishenkilö kävi kirkossa vieraillessani pussaamassa kaikki taulut läpi liikuttuneessa tilassa.

Kirkossa oli alkamassa jonkinlaiset seremoniat. Keisarillisen perheen muistotaulut taka-alalla.

Matkasin Jekaterinburgin keskustasta lentokentälle linja-autolla. Saavuin autolle aikataulua ajatellen viime tipassa, mutta muita kentälle lähtijöitä ei ollut. Astuin autoon sisään ja kuljettaja selitti minulle, että auto ei lähde minnekään, jos paikalle ei saada lisää matkustajia. Hän kehotti minua istumaan repsikan paikalle ja jäämään jutulle. Muita matkustajia tuli ja lähdimme matkaan varmaan pari kymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta. Puhelimme sanavarastoni puitteissa niitä näitä, mutta minulle selvisi, että työtilanne alueella on hankala. Vladiksi esittäytynyt kuljettaja kertoi asuvansa varsinaisesti parin sadan kilometrin päässä ja ajavansa bussia Jekaterinburgissa parin viikon jaksoissa. Yleisellä tasolla mies kertoi, etteivät palkat tule aina ajallaan ja on vaikea tulla toimeen. Tällaiset tapaamiset tuntuvat minusta vähän hankalilta, koska minulla on kaikki niin helkkarin hyvin. Veikkaanpa, että saamani apuraha vaihto-opiskelua varten voi vastata tämän bussikuskin vuoden paikkaa, ehkä enemmänkin.

Puluille on tehty lämmittelypisteitä osana kaukolämpöverkostoa.

Vlad näytti vanhasta nokialaisesta kännykästään videoita noin vuoden vanhasta tyttären pojastaan. Vaari olisi ollut varmasti mieluummin kotona perheensä parissa kuin kuluttamassa suurkaupungin katuja. Lentokentälle saapuessani Vlad totesi maailman olevan pyöreä, ja että ehkä tapaisimme vielä. Tällainen tunteellisuus on venäläisille tyypillistä. Paiskasimme kättä, kuten täällä tulee tehdä vähän joka välissä ja lampsin terminaaliin sisälle. Bussiin nousi keskiaasialaisia, ilmeisesti leveämmän leivän perässä hekin.

Kohtaamiset eivät loppuneet tähän. Lentokentällä muuan naishenkilö pyysi pitämään tavaroitaan silmällä sillä välin kuin kävi tupakalla. Tottahan toki toteutin toiveen ja pian rouva palasi. Palkkioksi ahkeruudesta sain suojakaasuun pakatun pullan. Nainen kertoi olevansa Ukrainasta ja tapaamassa isoäitiään Jekaterinburgissa. En tiedä, mitä ukrainalainen isoäiti tekee Siperiassa, mutta ehkäpä Stalin tiesi. Myös kiekkotaituri Datsjukin sukunimi oli Jurin mukaan ukrainalainen. Neuvostoliiton historiassa kansoja sotkettiin sekaisin reilulla kädellä. Nainen harmitteli nykyistä tilannetta Venäjän Ukrainan välillä. Perinteisesti venäläiset ja ukrainalaiset ovat tunteneet toisensa veljeskansoina, mutta nyt tilanne on ainakin maiden virallisten totuuksien mukaan toinen.

Torkuin yön lentokentän penkillä. Palatessani Siperian-reissulta takaisin Pietariin aamulla kahdeksan jälkeen huoneessani lepäili kaksi uutta kämppistä. Sällit olivat olleet yön pahamaineisella Dumskajalla. Eiköhän näidenkin kanssa pärjätä.

Ajan hengen mukaisesti vedetään mutkat suoriksi. Kaikille on selvää, että venäläiset ovat outoa ja epäilyttävää sakkia, mutta katsokaa nyt näitä amerikkalaisia.